Kennelyskä. Tauko treeneihin oli arsyttävä mutta ehkä ihan tarpeellinen. Agilityyn olin vähän turhautunut ja tokojuttuja ollaan tehty pienissä erissä jotta koira ei rasittuisi (millähän lailla tokossa voi rasittua?). Niin tai näin, Salme tarkasti taitotasomme ja olimme molemmat varsin tyytyväisiä :)

Oltiin ulkona (emme kennelyskäkaranteenin takia saa mennä hallille vielä muutamaan päivään) joten emme ottaneet paikkamakuuta jäisessä maassa. Pitää muistaa ennen koetta tehdä se muutaman kerran jollain superpalkalla.

Seuruu. Vähän Lakin pää pyöri hetkittäin mutta paikka ei siitä huolimatta seilannut ja ilme oli aivan erinomainen. Pysähdyksissä istumiset tuli heti vaikka istumistyyli oli kylmyydestä johtuen kintereillä.

Liikkeestä maahanmeno. Ei mennyt, ei toisellakaan käskyllä. Pistän tämän nyt kylmän maan piikkiin mutta pitää varmistaa että onnistuu kunhan päästään halliin.

Luoksetulo. Laitoin takapalkan ja otettiin vain pysähdykseen asti. Tämä oli vallan hyvä. Kuluneella viikolla meillä oli tässä aika pahaa ennakointia, nyt ei ollenkaan.

Liikkeestä seisominen. Jes! Ei mitään moitittavaa!

Nouto. Ensin heitin tosi huonosti keskelle peilijääaluetta. Otettiin heitto uusiksi. Itse nouto oli oikeinkin hyvä, Laki liikkui sekä meno- että tulomatkalla osan ravilla ja osan laukalla, ehkä varoen liukasta pohjaa? Luovutuksessa aavistus vinoutta ja vähän löperö ote mutta ei huolestuttava.

Kaket. Eka istu-käsky jäi noudattamatta, toisella kuitenkin nousi. samaten maahanmenossa, täytyy muistaa vahvistaa käskyä käsillä kun se kerran on sallittua. Toiset vaihdot meni sitten yhdellä käskyllä.

Hyppy. Olin hätäinen ja annoin istu-käskyn aivan liian aikaisin, jouduin antamaan toisen käskyn. En olekaan itse tätä tajunnut, eihän sitä tarvitse antaa niin aikaisin kuin hyppynoudon tuo-käskyä! Tyhmä minä. Toinen juttu mikä pitää muistaa on tuon liikkeen aloitus: jos Laki menee alkuperusasennossa mun taakse, kuten se mielellään tässä tekee kun alkaa tuijottaa hyppyä, mun kannattaa olla tekemättä siitä numeroa ja siiryn vaan itse koiran viereen. Meillehän on ihan sama miltä kohdalta aloitetaan.

Kokonaisuutena kuitenkinmaahanmenoa lukuunottamatta varsin ehjä suoritus, sivulle siirtymisissä ei ongelmia ja vire pysyi tasaisen hyvänä. Nuo maahanmenojutut täytyy ottaa treenin alle vielä ennen koetta ja seuraamisen kontaktia vielä vahvistaa, kuten tietysti näitä hyvin meneviä liikkeitäkin, ja, ja ja...