Hankasalmen varnes-Hippoksella. Laki ei ole käynyt tuolla aiemmin, mutta eipä se juurikaan vaikuttanut sen tekemisiin...

Ihan ekaksi otettiin hyppyä. Ihan matalaa niin että mun kädet oli hypyn molemmin puolin ja Laki hyppi kädestä toiseen hakemaan makupaloja. Tämä meni varsin sujuvasti, lopuksi vielä yksi hyppy niin että heitin namin, Laki hyppäsi sen perässä ja sitten kutsuin sen takaisin. Ok.

Seuraaminen oli (taas) aika jees. Käytin isoa kenttää hyväkseni ja tein tosi pitkiä suoria, toki palkkaillen tuon tuosta mutta yhden jaksoista kävelyä kuitenkin. tehtiin tiukkaa serpentiiniä, pysähdyksiä ja juoksupätkiä. Oikeastaan ainoa ongelma oli muutaman kerran pysähdyksissä kun minä vaan töksähdin seis ja koiralla ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä istua vierelle. Kun pysähdun maltillisesti Laki osaa istua oikeaan paikkaan ilman käsiapua. Vielä toivoisin sen olevan hieman lähempänä minua sivuttaissuunnassa, mutta aikaisempi väljyys on kyllä vähentynyt.

Eteenistumista tehtiin vain yksi, mutta istuttiin sitten pitkään. Muutamia kertoja Laki vilkaisi tielle mutta ei aikonutkaan lähteä, ja enimmäkseen tapitti mua kasvoihin. Käsien perään haikailu on selvästikin jäänyt, kuitenkin eteen tulossa mun on ohjattava se käsillä vielä.

Maahanmenoja sitten (näitä ollaan tehty eilen ja tänään kotonakin). Kun eilen mun piti vielä kumartua hieman, tänään sain jo seistä ihan pystyssä. Pelkkiä nopeita maahanmenoja ja lentävä palkka.

Eteenmeno. Samalla tavalla kuin ollaan tehtykin, eli vietiin yhdessä palkkapurkki, sitten (koira hihnassa) palattiin lähetyspaikalle ja käsimerkin ja käskyn saattelemana päästin Lakin rynnistämään purkille. Kolme toistoa joka kerta matkaa pidentäen, eka oli 10 ja kolmas 20 metriä. Laki eteni joka kerta suoraan ja lujaa.

Eteenmenojen jälkeen meillä oli pitkä matka autolle, ja mulla ei ollut lelua mukana. No, hihna oli... elikkäs vetoleikkiä nahkahihnalla :) hyvin toimi. Kun päästiin autolle otin sieltä purutyynyn jolla ei olekaan leikitty sitten hampaiden vaihtumisen. Laki innostui siitä kovasti joskin aluksi yritti tarttua niihin kahvoihin. Jopa minä tumpelokoura sain kuitenkin suunnattua koiran suuta kohti sen oikean puremiseen tarkoitetun osan, ja siitähän Laki sitten tarrasi kiinni ja oikein ravisteli. Monta kertaa! Kun annoin sen voittaa se juoksi vähän aikaa tyyny suussa ympärilläni, sitten se tuli mua lähemmäs ja pudotti tyynyn, se selvästikin halusi vielä leikkiä mutta ei oikein tiennyt miten. Tassulla se yritti tyrkkiä tyynyä liikkeelle uudelleen. Jonkin aikaa leikittyämme otin tyynyn itselleni ja vein nakkien kanssa Lakin autoon.

Erittäin miellyttävä treenisessio!