Collietreenit. Lakin kanssa oli ajatuksena hyödyntää porukkaa ja ottaa henkilöryhmää. Seurautin ensin "pitkän suoran" juoksu- ja hitaine osioineen palkkaillen tuon tuosta (muuten, täyskäännös meni kohtuullisesti kun otin oikein hitaasti) ja menin sitten ryhmään. Lakissa oli vieläkin kovasti virtaa ja se ei meinannut "mahtua" mun ja henkilön väliin vaan singahti aina eteenpäin. Se myös nuuski henkilöitä joskaan ei kovin röyhkeästi. Ensin koitin makupalalla saada sitä vähän rauhallisemmaksi mutta se ei oikein toiminut, sitten annoin hihnapakotteen. Tämähän vähän tokeensi koiraa ja pääsin palkkaamaan sen kun istui nätisti sivulla, henkilön vieressä. Palkkailin hetken patukalla ja otettiin sitten uusiksi, nyt meni jo paljon paremmin. Huomaan nyt kyllä että Laki vähän nojaa kun pitäisi tehdä tiukempi kaarros vasemmalle, se ei tietenkään käsitä sitä käännöksenä. Pitää harjoitella tiukkoja kaarroksia ilman häiriöitä.

Sitten otin hyppyä. Aina kaksi hyppyä edestakaisin aloittaen 40 sentistä, sitten 50, 60 ja 70. Tähän lopetettiin kun hypyt olivat hyviä. Kovin säästeliäästihän tuo hyppää (tullut isäänsä :D) mutta ei kuitenkaan yritäkään ponnistaa eikä kolistelekaan jos ei ihan pipariksi mene ponnistus.

Eteenmeno lopuksi. Vein koiran kanssa yhdessä namipurkin hokien vihjesanaa. Sitten plasimme lähetysmatkan päähän, Lakihan olisi lähtenyt heti. Vaadin sitä kuitenkin sivulle istumaan, otin sitten 4 askelta seuraamista ja lähetin. Lähti lujaa ja suoraan, jippii!