Mikkelissä, tuomarina Marja Lahikainen. Ei ihan mun suosikkituomareita mutta tällä kertaa varsin juostavat ja sujuvat radat, ei valittamista. Tosin ihanneajat taisivat olla melko tiukat, etenemät agiradallakin 3,7 tai jotain.

No ei tarttenut ihanneaikoja miettiä sillä yhtään tulosta ei saatu. Eka rata oli hyppis. Onnistuin hätäilemään ainakin keppien sisäänmenossa jolloin Laki teki siinä aloitusvirheen (videolta näkee ihan selvästi kuinka työnnän sitä eteenpäin vaikka se ei ole vielä keppien sisällä). Hylky tuli kuitenkin vasta loppusuoralla kun yritin sarjaesteen a-osalle päällejuoksua mutta en ehtinytkään ja Laki pyyhkäisi b-osasta ohi. Kun kutsuin sen takaisin se hyppäsi b:n väärään suuntaan.

Tokalla (agi) radalla taphtui jotain kummallista. En kuullut tuomarin pillinvihellystä ollenkaan (ehkä kova tuulenpuuska tai joku koiran haukkuminen peitti lyhyen ja heikon vihellyksen?). Kun aloin ihmetellä eikö se jo vihellä, näin jonkun ratahenkilön vielä kävelevän radalla. Lopulta kysyin asiaa kokoonkutsujalta ja samalla tuomari vihelsi kahdesti, eli toinen vihellys jo. Kokoonkutsuja sanoi että nyt olis syytä jo lähteä, minähän lähdin - hätäillen enkä ollenkaan keskittynyt ja lähdöstä alkaen Laki ei ollut ollenkaan mukana. mentiin muutama hyppy miten sattuu ja tulin sitten pois radalta. Kyllä suututti, ihan hirveesti! Hädintuskin sain itseni nollattua ennen Letun vuoroa!

Kolmas rata meni sitten ihan mukiinmenevästi, paitsi että TAAS sössin keppien aloituksen. Muutama hyppy mentiin väärästä suunnasta mutta yleisilme tällä radalla oli ihan kiva. No, en nyt oikeesti olettanutkaan että me heti nollia tehtailtaisiin kun niiden saaminen kakkosluokassakin oli kiven alla.