Heti illalla ruokailu muuttui treenisessioksi: eli toisten koirien syödessä annoin Lakille vain 1/3 annoksen ja jälkkäriksi siankorvapuustin. Myöhemmin illalla sitten kun toiset olivat vielä ulkona, käytettiin loppuruoka katsekontaktin harjoittelemiseen.

Järjestäydyin niin että istuin jakkaralla tiskipöydän vieressä, Lakin ruokakippo siinä tiskipöydällä vieressäni. Siitä kauhoin aina kourallisen liotettuja nappuloita josta sitten jaoin molempiin käsiin. Käsiä pidin ihan rentona sivuillani. Aluksihan Laki yritti raapia ja kalvaa niistä ruokaa, sitten se yritti käydä maahan, istua, läppästä kaikkea mitä keksikin, haukkuikin se (joo, taitaa siitä tulla haukkuva hakukoira!). Muutaman kerran sanoin sille vihjeeksi ihan hiljaa "lakii" ja kun se vilkaisi minuun, annoin kädestäni muutaman nappulan.

Kun kuppi alkoi tyhjetä Laki miltei heti syötyään edelliset nosti katseensa taas minuun. Lisäksi se oli rauhallinen mutta heilutti häntäänsä samalla! Kylläpä tuosta tuli hyvä mieli. Näin pieni asia ja näin vähällä vaivalla... jatkamme näitä harjoituksia kuitenkin heti aamulla.

Tuon session jälkeen otin Lakin aika ronskisti syliin ja kävin läpi sen varpaita ja vilkaisin sinne hampaistoonkin. Kerran se murahti mutta minä nappasin sitä samalla vähän niskanahasta ja murahdin takaisin, sen jälkeen se antoi tutkia ja ei edes rimpuillut. Tästä muutama kuivattu lohimuro, ja lopuksi vielä pari silmiinkatsomista höystettynä hännänheilutuksilla :)