KP:n kanssa Killerillä. Mukava keli.

Seuraamista aluksi hihnassa. Muutaman kerran huomautin edistämisestä ja laki alkoikin pysyä hyvällä paikalla. Pään pyörimisestä huomautin kääntymällä oikealle ja samalla pienenpieni pakote hihnalla. Kyllähän se paransi seuraamista kaikin puolin mutta luulenpa - kuten ennekin olen miettinyt - että tuota pään pyörimistä en siltä koskaan saa pois, se tekee sen niin nopeasti että en kertakaikkiaan ehdi siitä oikealla hetkellä huomauttaa. No, itsekinhän olen sitä mieltä että riittää että seuraaminen on muuten aktiivista ja korrektia, ja sitähän se toki onkin.

Liikkeestä seisomista. Ensiksi siinä vähän tepasteltiin mutta sitten onnistuin tekemään monta toistoa niin, että tulin takaapäin Lakin viereen käsi housunlahkeessa kiinni ja siinä kädessä nami. Pysähdyin koiran pään viereen ja annoin sen syödä namin, annoin uuden seisoo-käskyn ja kävelin taas lenkin.  Tätä vaan nyt sitten pitäis toistella :)

Luoksetulo pysähdyksellä. Takapalkka siellä kauempana. Ekalla kerralla Laki tuli taas piiitkälle ennen kuin pysähtyi. Tästä en sitten palkannut vaan vein takaisin lähtöpisteeseen, kerroin että takana on nami ja otin uudelleen. Nyt se ei meinannut lähteä liikkeelle?! Pysähdys oli kuitenkin parempi. Kolmas toisto olikin sitten ihan oppikirjasta.

Luoksetulon eteenistumisia ja siitä sivulle siirtymisiä jokunen. Tätä peruskauraa kun pitäisi muistaa vahvistaa aika ajoin.

Kaukot. Hyvä keskittyminen, kehut asennonvaihtojen välillä. Kaksi onnistunutta kokonaista settiä! Jeejee!

Pienen tauon jälkeen siirryttiin toiseen paikkaan ammuskelemaan koirille. Annoin Lakin kulkea hihnassa vapaana ja KP ampui aika kaukaa. Laki alkoi katsella tätä ja selvästi jännittyi, häntä meni vähän alemmas. En tehnyt tästä numeroa vaanpyysin Lakia seuraamaan. Ensin tuntui siltä ettei se kykene, mutta sitten se hokasi että "ainiin tätä" ja teki pätkän ihan yhtä hyvää seuraamista kuin alussakin. Pitäisi vaan päästä ampumaan useammin.