Hyvin suunniteltu treeni mutta aina jotain menee eri lailla kun olin ajatellut. Niin nytkin.

Aluksi Laki näki maalimiehen metsässä tieltä, sitten mentiin keskilinjalle lähettämään. Hyvin lähti, juoksi hieman etuviistoon mutta ilmeisesti sai tuulesta hajun kun kurvasi takaisinpäin. Toinen maalimies oli rauhallisesti näkösällä suoraan syvemmälle kävelevä "pako", tämäkin meni hyvin. Sitten tehtiin viuhka, ja kun maalimies oli painunut piiloon, vein Lakin autoon.

Tauon jälkeen toin Lakin samaan kohtaan ja siellähän oli samassa paikassa sama maalimies. Jälleen laki lähti etuviistoon mutta (jälleen) tuulesta tulevan hajun perusteella kurvasi oikeaan paikkaan. Vauhtia oli, muistikuva oli ilmeisestikin tosi selkeä!

Sitten piti olla toisella puolen valmis maalimies, mutta sen jälkeiseksi siottu maalimies lähti hissukseen painumaan omaan piiloonsa ja Laki huomasi tämän. Ei karannut perään mutta oli sitä mieltä että olin lähettämässä väärään suuntaan. Munhan oli sitten pakko vaihtaa järjestystä ja ottaa toinen ensin. En tiedä kuinka paljon Laki näki tämän maalimiehen menoa, mutta muuta apua ei otettu ja hyvin irtosi ja löysi nopeasti. Viimeiselle otettiin sitten hei-huudot. Huudatin kaksi kertaa pitämällä koiraa pannasta kiinni, sitten kun olin päästänyt sen etsimään huudatin kolmannen kerran. Laki pysähtyi! Jatkoi kuitenkin miltei heti, onneksi maalimiehen vastaus kuului. Tätä täytyykin harjoitella, eihän koiran sovi pysähdellä jos keskilinjalta kuuluu ääniä.

Kaikilla maalimiehillä oli ohjeena palkata Laki kun se koskettaa tai haukkuu, ei aikaisemmin. Kaikilla se taisi haukahtaakin, jossain jopa muutaman kerran.  Otetaan varsinaisia ilmaisutreenejä sitten joskus toiste.

Näin jälkeenpäin ajateltuna treeni oli varsin mainio, seuraavalla kerralla taidamme tehdä samantapaisen.