Polleparkissa lepakkovuorolla. Tällä kertaa en mahtunut ohjattuun ryhmään mutta onneksi seuramme kokeneet kisaajat kyllä kommentoivat ja antavat vinkkejä. Nimittäin rata oli vaikea. Taaksevientejä oli useita joskin ne olivat kaikki niin että pystyin hyödyntämään lakille opetettua "kierrä" sanaa eli sehän osaa käskystä kiertää siivekkeen oikealta puolelta. (pitäisi vissiin opettaa sen myös toiselta puolelta). 

Heti alkuun Laki sinkoili ihan väärille esteille mutta lähtihän se siitä vetämään oikeaakin rataa. Siitä päätellen että en ehtinyt tekemään valsseja niissä kohti missä olin suunnitellut vaan jouduin persjättämään sitä, se liikkui ihan hyvää vauhtia mutta todellisuutta en tietenkään tiedä. Persjätöillä se ei oikein toimi, ei osaa lukea puolenvaihtoa ajoissa joten nämä kohdat meni siksi vähän töksähtelevästi. Puomin jälkeisen putkeen viennin piti olla helpo heitto, mutta Laki lähti kaartamaan ulospäin kun ei nähnyt putken suuta. Tällaisissa kohdissa olisi tietty hyvä jos sen opettaisi tulemaan kiinni käteen jolloin sitä pystyisi kuljettamaan tyhjien kohtien yli.

Toinen treeni oli lyhyt ja vauhdikas. Ennen pätkää palkkasin Lakin kerran pelkiltä kepeiltä ja tietty se sitten yritti lähdöstä varastaa suraan kepeille... 3-esteelle kääntyminen oli vähän hakusessaan (tein 2 ja 3 välissä valssin) ja sain Lakin pari kertaa menemään hypyn taakse. Pitäisiköhän mun viimeinkin hierottaa niskajumit auki jotta näkisin missä liikun? Loppuosa rataa oli piis of kakku, jopa kepit Laki haki hienosti vaikka nämä epämääräisestä suunnasta lähestymiset on aiemmin olleet sille vaikeita.