Vähän jälkijunassa ilmoitin Lakin keuruulle tokokokeeseen. OLin jonottanut paikkaa Ikaalisista koska olisin halunnut viedä Letun siellä olevalle tuomarille, mutta paikkaa ei alkanut kuulua  ja kun kuitenkin olin sunnuntaipäivän koirailuun varannut kysäisin Keuruulta paikkoja. Laki mahtuikin mukaan. Tosin sitten samana iltana mulle ilmoitettiin että sinne Ikaalisiinkin olisi mahtunut...! mutta en sitten tietenkään enää kehdannut vaihtaa. Keuruulla tuomarina Salme Mujunen.

Mehän ollaan nyt treenattu paljon paljon vähemmän kuin ennen ja se kyllä näkyi. Paikkamakuussa ei ollut ongelmia (siitä 10) mutta seuraaminen ei ollut ollenkaan pontevaa aluksi, sitten kun laki meinasi pyörähtää vasemmalle käännöksessä mun edestä tajusin että kävelin ihan liian hitaasti ja varovasti. Loppuseuraaminen olikin sitten ihan ok. 8.

Liikkeestä maahanmenossa Laki nousi istumaan liikkurin käskystä, siis pieni ennakointi. En sitten tiedä oliko myös mennyt maahan hitaasti. 7.

Luoksetuloa olin vähän "verrytellyt" ennen kehään menoa ja siellä Laki pysähtyi kohtuullisesti mutta kehässä se sitten venyi ja venyi, kerkesin antaa jo uuden käskynkin mutta ilmeisesti tuomari ei sitä huomannut kun antoi kuitenkin 6.

Liikkeestä seisominen meni hyvin, kuitenkin vaan 9.

Noudossa taas Laki lähti liikkurin käskystä mutta taaskaan tuomari ei sitä huomannut (olen vissiin aika taitava peittelemään koiran virheitä?). Muuten hyvä nouto mutta paluu reippaalla ravilla. 9.

Kauko-ohjauksessa yksi lisäkäsky tokaan situmaannousuun, Laki juuri katsahti sivulle kun annoin ekaa käskyä. 9 silti.

Hyppy 7,5. Nyt ei kyennyt enää peittelemään sitä että koira lähti liikkurin käskystä, lisäksi esteen takana istuminen taisi vaatia 2 käskyä? Muuten vahvat hypyt ja hyvät perusasennot. Juuri kun liikkuri sanoi "kiitos" Laki lähti uuteen hyppyyn... mutta tätähän ei tietenkään enää arvosteltu.

Kokonaisvaikutelma 9 mikä varmaan oli ihan oikein, yhteistyöhän oli iloista ja liikkeiden välit sujuivat jouhevasti. Tarkkuutta kuitenkin pitää saada lisää ennen seuraavaa koetta joka on jo viikon päästä!

165 pistettä joka oikeutti ykköstulokseen ja tokaan sijaan seitsemän koiran luokassa!