Edellisenä iltana pistin merkille että Laki vähän onnahti toista etujalkaa. Tutkimisesta huolimatta mitään ihmeellistä siinä ei näkynyt eikä tuntunut, ja kun se ei sitten enempää onutnut, lähdettiin agilitytreeneihin normaalisti. Verkkalenkillä askel oli ihan ouhdas. Kuitenkin kun alettiin tehdä rataa, Laki ei ollut ihan täysillä keskittynyt ja mm. meni rengasta sekä sivusta että ali, ja tuossa alituksessa se kuului kolistelevan kettinkejä ja sen jälkeen se sitten ontui. Lopetettiin treeni siis siihen, tottakai.

Tassun päällä näkyy pieni rupi, ilmeisesti se aristaa kun siihen osuu jotakin. Toivottavasti päästäisiin näin vähällä ja tassu olisi parissa päivässä kunnossa.

Treenirata oli mielenkiintoinen ja täytyy rakentaa se omaan pihaan kunhan saan ne uudet putket Saksasta.