Koska flunssa on kaatanut minut melkein kokonaan sängyn pohjalle, ei ollut intoa varsinaisesti lähteä treenaamaan. otin kuitenkin pariin otteeseen Lakin ja makupalat, ja teimme keittiötottista.

Otin sivulla istumisia seinän vieressä: Lakillahan ei ole (vielä) vinousongelmaa mutta halusin totuttaa sitä tähän seinäjuttuun jos siihen joskus joudutaan menemään. Ei tuo ahdistunut ollenkaan, istui siinä kuin ei seinää olisikaan. Varsinaista seuraamista en voinut ottaa koska Laki liukasteli korkkimatolla (!) niin ahnaasti se tavoittelee makupaloja!

Muutamia toistoja kosketusalustaa jota ei olla otettukaan pitkään aikaan. Eka kerralla minun piti käydä itse kopauttamassa lappua mutta sen jälkeen Laki suorastaan rynnisti läppäsemään sitä.

Sitten maahanmenoja, ja tähän käytettiinkin sitä aikaa ja nameja. Nimittäin aloin nyt aktiivisesti yrittämään käsiavun vähentämistä. Edistymistä tuli selvästi: aluksi näytin voimakkaan käsiavun makupalakädellä. Sitten siirsin makupalat toiseen käteen ja annoin avun sillä tyhjällä kädellä, ja pudotin toisesta sille palkkion etujalkojen väliin. Tässä oli se juju, että Laki ei enää ollut niin kiinni siinä kädessä, ja tosiaankin pystyin pikkuhiljaa vähentämään käden liikettä. Tietysti välillä piti ahnehtia ja tuli kokeiltua liian vaikeaa, mutta muutama helpompi taas väliin auttoi asiaa. Ajattelin rakentaa tämän maahanmenon nyt tälleen sisällä valmiiksi (tai ainakin melko valmiiksi), olisihan siinä sitten jo yksi oikeasti opittu asia!

Jatketaan siis huomenna!