Kävin aamusella tekemässä Haapasaareen jäljen: vajaa kilometri ja sellainen "luonnollinen" eli kulmat tulivat lähinnä maastoa mukaellen ja muuten kävelin mitenkään yrittämättä tehdä suoraa. Siis silleen niinku metsässä normaalisti kävellään. Alun tallasin siihen niitylle, ajatuksena haravoimalla nostattaa se jälki siitä. Esineitä jätin niitylle yhden ja metsään kuusi.

Neljän tunnin kuluttua menin sitten ajamaan jäljen. Niityllä jäljen nosto meni ihan läskiksi: ensin näytti siltä että laki tosiaan etsii jälkeä, mutta juuri kun tulimme siihen kohtaan missä jälki meni, automme vierestä lähti toinen pakettiauto ja Laki kiinnitti huomionsa siihen. No, käveltiin niityn yli ja palattiin toiveena saada se jälki nyt ylös. Taas juuri oikealla kohdalla ohi ajoi traktori ja Laki kulki nokka ylhäällä.

Jälkeä ei niityltä saatu nostettua, niinpä mentiin eteenpäin ja yritin saada Lakin ottamaan sen metsän reunasta. Ei onnistunut.  Kuitenkin palatessamme takaisinpäin laki otti hajua ja paineli metsän puolelle suunnilleen oikeasta kohdasta.

"Suunnilleen" on avainsana. Kyllä me kuljettiin "suunnilleen" siellä missä jälkikin, mutta jäljestämisestä ei voi puhua. Nokka ylhäällä, välillä pensaita haistellen ja lintuja kuunnellen. Ihan muutamassa kohdassa huomasin että Laki tosiaan oli jäljellä, silloin se alkoi vetää ja "imeä" jälkeä ja näissä kohdissa nousi kaikki kaksi esinettäkin. Kuitenkin molemmilta pätkiltä se itse hukkasi jäljen. Ihan umpiväärään suuntaan en sitä päästänyt mutta muuten en ohjaillut - eihän mulla ole tapana edes merkata jälkeä.

Mentiin lopuksi sinne mihin jälki loppui ja Laitoin Lakin vapaana etsimään viimeistä esinettä joka olisi ollut kissanruokapurkki. Se kyllä etsi mutta ei löytänyt. On toki mahdollista että joku koirankusettaja on sen huomannut ja ottanut, se nimittäin oli aika lähellä tietä ja ehkä näkyikin tielle. Tai joku villieläin?

Eipä siinä sitten sen kummempaa. Harmitti kyllä kun juuri olin ihastellut tämänkeväistä hyvää jälkimotivaatiota...