Aamupäivästä Aholaidassa. Juuri koiraa autosta ulos ottaessani ohitse ajoi juna, ja kyllä se häntä meni alas ja Lakille tuli vaitonainen olo. Mutta kun alettiin tekemään ei sitä enää muisteltu. Jotain taikaa noissa junissa kuitenkin on...

 Seuraamista, ilman hihnaa. Hektistä. Välillä tosi hyvää, välillä ei kontaktia, välillä väljää ja välillä nojaavaa... Paljon käännöksiä aina tarpeen mukaan molempiin suuntiin, kyllä se siitä.

Ruutu. Ensiksi ruudussa oli kosketusalusta ja Laki sai juosta ruutuun ja takaisin. Nyt kuitenkin otin sen välissä sivulle ja lähetys vasta perusasennossa olon jälkeen. Tämä meni ihan hyvin, sitten hain kosketusalustan pois ja lyhensin lähetysmatkaa. Jouduttiin jauhamaan aika monta kertaa että sain koiran pysähtymään ruutuun, tai ylipäätään menemään keskelle ruutua kun siellä ei ollut mitään merkkinä. Mutta missään vaiheessa Laki ei lakannut yrittämästä. Toistaiseksi pysäytin sitä seisaalteen ruutuun, ajattelen nyt että en ota siellä maahanmenoa ennenkuin tuo paikka ja seisahtuminen on varmaa.

Kaukot, nenästävetona seiso-maahan-seisoa. Seisomasta maahan menee ok, toisinpäin ei. Otamme tämän sisäharjoitteluun (= lupaus).