Eilissä päivin kokeilin ottaa Lakilla ihan pikkuisen tottista Viihdekeskuksella. Se vaan ei keskittynyt eikä kuunnellut pätkääkään niin en sitten alkanut ahdistelemaan, alkaahan sillä olla tärppipäivät käsillä joten aivot on saattaneet valua jonnekin alavatsaan.

Tänään kuitenkin ajattelin että kokeillaan tutussa ympäristössä, eli Noukan nurtsilla. Laki  oli hihnassa mutta pakottauduin pitämään hihnan löysällä, se oli siis vana varmistus ettei koira katoa maan ääriin jos komea mieskoira lähestyy.

Eipä tuo olisi kadonnut. tein paljon oikealle käännöksiä jos Laki meinasi kadottaa kontaktin, ja tämähän tepsi taas hyvin ja Laki skarppasi ja oli oikein aktiivinen. Palkkailinkin kyllä tiuhaan. Tulipa siinä sitten vahvistettua käännöksiä!

Pieni paikkamakuu niin että kävin aika kaukana korjaamassa Askon polkupyörää. Hyvin pysyi vaikka meidän välistä käveli vieraita ihmisiä.

Jättöliikkeitä varten otin hihnan sitten kokonaan pois. Eka istuminen painui maahan, tein tän jälkeen kaksi istumista jotka molemmat kyllä onnistuivat, viimeisellä poistuinkin täyden matkan. Perään pari liikkeestä maahanmenoa jotka palasin palkkaamaan lyhyen matkan jälkeen. Luoksetulo istumisesta. Kun olen katseella painostanut koiraa sen tullessa ettei hyppää vasten, nyt tulin painostaneeksi sen istumaan liian kauas. Pöh.

Sitten kokeiltiin ryömimistä, sitä murheenkryyniä. Yllättäen Laki ryömi nyrkkini perässä aika mukavasti, niinpä vaikeutin siten että jätin tuosta vasemmasta ohjaavasta kädestä makupalan pois ja nakkasin namin oikeasta kädestäni maahan koiran eteen. Tällä tavoin sain kun sainkin nostettua itseäni pystympään ja riitti kun näytin etusormella alaspäin! Ja Laki tosiaan ryömi! Lisäksi vaikutti siltä että tämä oli Lakista hurjan hauskaa, ilmeisestikin se viimeinkin tajusi mitä siltä odotetaan! Jippii!

Lopuksi eteenmeno valmiina olleelle palkkapurkille, ilman pysäytystä. valmistelevassa osuudessa kun laki meinasi edistää, hidastin itse kävelyvauhtia ja kun laki skarppasi seuraamisessa, päästin eteen. Suoraan meni ja lujaa.