Noukan kentällä, ympärillä pörräämässä traktori, veneiden laittelijoita ja autoja peräkärryineen. Tällaiset "häiriöt" eivät vaan Lakia tunnu häiritsevän ollenkaan, mikä on tietysti hieno juttu.

Aluksi eteenistumista pienellä peruutuksella ja uudestaan likimmäs käskyttäen. Meni ihan hyvin, mun täytyy vaan olla tarkkana että Laki ehtii istua ennenkuin alan palkkaamaan sitä, huomasin nyt että se alkaa hidastelemaan istumisessa ja on varmaan tällä tavalla onnistunutkin huijjaamaan multa makupaloja.

Sitten seuraamista. Ensin se oli vähän hengetöntä, ja vaikka kokeilin muutaman askeleenkin pätkiä Laki ei niinkuin skarpannut. Tuli kyllä hyvin mukana. Sitten jätinkin muutamasta miniseuraamisen pysähdyksestä palkan pois, kehuin vain. Ja kas, koirahan nousi ihan silmissä! Ehkäpä se onkin saanut liian helposti sitä namppaa, ja olen vaan palkannut sitä huonommistakin suorituksista, joka on tietysti johtanut siihen että Lakin ei tarvitsekaan tehdä hyviä kun palkkaa saa huonommistakin. Loogista, kyllä. Nyt sitten palkkaa tulee vain hyvistä, tiiviistä ja hyvävireisistä pätkistä. Nih.

Paikkamakuu. Aluksi meinasi taas olla ongelmia maahan jäämisen kanssa, mutta kun jäi, pysyi siellä ihan hyvin. kerran kun kävin välipalkkaamassa taas nousi kun poistuin uudelleen, mutta sitten poistuin jo selkä koiraanpäinkin ja siellä pysyi. Good.

Istahtamista ja maahanmenoa muutamia toistoja kumpaakin. Sama juttu kun viimeksi: jos on kunnolla kuulolla ja pitää valmiiksi hyvää katsekontaktia, tekee oikein. Eli osaaminen on olemassa.

Lopuksi vielä leikittiin narutennispallolla, Laki leikki innokkaasti.