Karhuvuoren päällä JH:n ja JK:n kanssa. Alarinteessä treenattiin, niin että loppupuolelta rataa oikea puoli muuttui hakkuaukoksi. Lakille valmiit maalimiehet vasempaan etukulmaan ja oikeaan takakulmaan, lisäksi vasen etukulma (JH) siirtyi keskelle vasemmalle toiseksi.

Eka pisto siis vasempaan etukulmaan. Jyrkähkö rinne ja alhaalta leijuvat hajut vetivät Lakia keskilinjan suuntaan, kutsuin sen pois ja lähetin tarkemmin uudelleen. Nyt upposi kulmaan ja sieltä löytyi. Haukkua (hyvää!) niin kauan että menin koiran viereen, tssä kohti laki alkoi jo vähän töniä maalimiestä mutta sai palkaksi vain yhden nakin kun haukkui taas. otin sen jälkeen hallintaan ja seuruutin keskilinjalle.

Toka pisto tyhjään etukulmaan, oikein hyvä pisto ja tuli itse pois. Kolmas sitten vasemmalle minne JH oli siirtynyt, tässä Laki meni ihan suoraan maalimiehelle. Reipas 15-20 haukkua ja maalimies toi syötellen lähemmäs.

Sitten hakkuuaukolle. Laki lähti vähän nihkeästi mutta lähti kuitenkin (innostin), nousi vähän ylemmäs ja sai hajun maalimiehestä. Kuitenkin kun se taas pudottautui pusikkoon haju katosi ja parikin kertaa se palasi takaisin nyppylän päälle ottamaan hajua mutta lopulta se sitten tuli pois. Kehuin ja menin vähän alempaa lähettämään ja nyt otettiin hei-huudoin tämä maalimies ylös. Laki upposi suoraan ryteikköön ja löysi ja ilmaisi hyvin, palkka lyhyestä ilmaisusta.

Oikein hyvältä tämä tuntui taas, rata oli vaikea, n. 100m pitkä joten ihan kisatason suoritusta tässä vaadittiin. Nyt pitäisi saada muutama ylipitkä treeni jotta tällainen 5 - 6 pistoa tuntuisi helpolta.