Aholaidassa collietottiksissa. Tämän treenin päätarkoitus oli saada valo- ja videokuvia siitä missä mennään, mutta mikähän siinä on että kun kamera otetaan esille ei kuitenkaan onnistuta tekemään siten kuin muutoin. Plääh.

Seuraamista. Ensin. Ei meinannut onnistua alkuunkaan. No, oli siinä kelvollisia pätkiä mutta Laki ei ollenkaan alkanut "haastamaan vaan talsi siinä vieressä nälkäisen näköisenä. Istumiset hitaita ja/tai vajaita ja viretila aivan liian matala. Ensikämmäilyn jälkeen itse ryhdistäydyin ja tehtiin vähän parempi pätkä, mutta tässä vaiheessa oltiin jo tehty aivan liikaa tätä... alkoi koira väsähtää ja turhautua harvakseltaan palkkailuun. No, treeniä vaan... Kävipä sitten niinkin että oltin koira perusasennossa valmiina aloittamaan seuraaminen, mutta se lähtikin karkuun tielle (kävelytie) missä meni koira. Eikä meinannut tulla millään pois... näin jälkeenpäin ajatellen luulen että tuokin johtui siitä että se turhautui tylsästä pitkästä seurauttamisesta, yleensähän se ei vieraiden koirien perään juokse tai ainakin tulee heti pois. Mä olin vaan niin tylsä tyyppi.

Sitten sitä eteenistumista. Muutama toisto vain, koska haluan vaan nähdä miten se nyt siinä sitten istuu. Namilla houkuttelin sen lähelle ja sitten laskin kädet alas, jolloin laki vetäytyy taaksepäin. Treeniporukan mielestä se kuitenkin oli ihan riittävän lähellä... no toki, kyllä se riittävän lähellä minustakin on mutta se pään asento, en vaan pidä siitä että koira vetäytyy pois ohjaajan luota. Toinen juttu onkin sitten se toinen ongelma, eli miten saan sen tulemaan tuohon ilman namihoukuttelua. Töitä tiedossa..  

1558090.jpg  1558091.jpg
Lopuksi leikittiin narulelulla, Laki leikki innoissaan vaikka oltiin ihan lähellä muita ihmisiä. hyvä että tästä on se omituinen "lukko" lauennut.