Nyt on Lakin koeura avattu. Ensimmäinen kilpailukirjan korkkaus tapahtui tutulla Aholaidan pallokentällä, missä järkättiin piirinmestaruustokot.

Alokasluokassa oli huikeat 15 koiraa. Me oltiin (onneksi) ensimmäisessä ryhmässä. Luoksepäästävyysosiotahan me ei olla edes harjoiteltu, mutta laki meni hiukan tuomaria vastaan ja antoi kiltisti tämän nostella huuliaan, tästä 10.

Paikkamakuussa olin vähän huolimaton aloitusperusasennon kanssa, ja Laki jäi vähän vinoon. Pysyi kuitenkin rauhallisena eikä vinoudesta tällä tasolla sakotettu, joten 10.

Tauon aikana Laki kävi autossa huilaamassa, muutamaa koiraa ennen otin sen sitten kehän laidalle ja tein vähän seuraamista. Otin muutamalla pakotteella tässä kohti sen hyvää kontaktiin ja sitten vaan kehään toivoen että paketti pysyy kasassa.

Hihnaseuraamisessa ihan vaan muutama vilkaisu yleisön sekaan, 10.

Vapaanaseuraamisessa samassa kohden vilkaisu muuttui pieneksi välejntymiseksi ja samalla täyskäännös ei ollut ihan napakka, 9.

Liikkeestä maahanmeno oli (kuulemma) vähän hidas, ja kun tulin takaisin ja pyysin koiran sivulle istumaan, se nousi ensin vähän vaan ja sitten suoraan seisomaan. 7.

Luoksetulo. Hyvä vauhti mutta hyppäsi mua vasten ennenkuin istui. Loppuperusasentoon ei sitten kääntynyt millään... 5.

Liikkeestä seisominen. 10. Siis 10.

Hyppy. Ensin pidin Lakia kiinni pannasta ettei hyppelehdi ennen aikojaan. Sitten se ei meinannut tulla sivulle istumaan... lopulta kun päästiin itse liikkeeseen, se hypätä leiskautti hienosti ja pitkälle ja jäi seisomaankin heti käskystä. Oli vaan jo aika sivussa, ja tuli toisella etujalalla vähän vastaan. Loppuperusasentoon istuminen taas mission impossible. 7.

Kokonaisvaikutus 9. 

Mukava koe :) tokihan reenattavaa vielä on mutta ekaksi kokeeksi varsin positiivinen kokemus! Ilmeisesti palkkaamattomuus oli se mikä vaikeutti noita perusasentoja, eli niiden treenaamiseen pitää kiinnittää huomiota. Niin että aineellista palkkaa ei välttämättä aina tule, vaan hommat jatkuu.