TT:n vetämä Toivo-treeni. Ratapiirros on mukaeltu Tiina Heinon 3lk kisaradalta vuodelta 2010. Piirsin radan uudestaan koska alkuperäistä tosiaan jouduttiin radan lyhyyden vuoksi vähän muuntelemaan.

Heti alun kolme estettä osoittautui meille vaikeaksi. Ajatuksenani oli jättää Laki lähtöön, merkata kakkonen ja lähteä ohjaamaan kolmoselle. No, eihän mulla mikään kiire olisi ollut, nyt onnistuin ohjaamaan Lakin kolmosesteen taakse... Tätä alkupätkää jouduttiin fiilaamaan useaan kertaan ennenkuin se meni sujuvasti. Sitten Laki oli jo niin sekaisin ettei meinannut irrota putkeen kun minä olin kipittämässä 5-esteen taakse ottamaan sitä vastaan.

/-hypylle päällejuoksu onnistui hienosti vaikka sitä etukäteen vähän epäilin. Sensijaan unohdin "päästää irti" ulkokädestä ja vaihtaa ohjauskättä, niinpä Laki ei osannut suunnistaa kepeille. Kun tämä kohta  saatiin kuntoon onnistui tuollainenkin avokulma kunhan vähän aanellä autoin kakkosväliin!

Seuraava vaikea paikka oli 12-13. Ne todellakin olivat hyvin lähellä seinää ja se sai lakin jarruttamaan. Tämä meni hyvin vasta kun menin kunnolla saattamaan hyppyjen väliin, siltikin olisin ehtinyt valssata ennen putkea, nyt taisin vaan lähettää Lakin sinne.

Loppuradassa ei ollut ongelmia.

Kontakteilla oli tyhjät namialustat ja pysähdykset tulivat hienosti.