Hakutreenien päälle käväisin ampumaradan parkkiksella (siellä ratojen välissä). Lakin kanssa otin vähän seuraamista edestakas - tai ei ihan vähänkään sillä ampujat varmaankin joivat kahvia juuri tuon ajan :D Laki tuntui vähän vetelältä: kuuma ilma ja edeltäneet hakutreenit sekä ruoka siinä välissä veivät parhaan terän. Niinpä leikitin sitä välillä ja silloin jysähti ekan kerran niin kovaa ja lähellä että mullakin sydän hyppäsi kurkkuun. Laki lopetti leikkimisen mutta katseli kiinnostuneena äänen suuntaan. Minä otin lelun taskuun ja jatkoin seuraamisharjoittelua. Muutama paukku vielä kuului, kyllä Laki niitä selvästi ihmetteli mutta jatkoi sitten töitä ilman mitään ongelmia. Lopuksi leikittiinkin samalla lelulla kuin aikaisemminkin. Tuolla täytynee käydä jatkossakin, uskoisin että meko vähällä Laki tottuu noihin kovempiinkin paukkuihin, minkäänlaista pelkoreaktiota se ei osoittanut.

Iltapäivällä käytiin vielä Aholaidassa. Nyt kun Laki oli saanut levätä oli sillä taas ihan toisella lailla virtaa tehdä töitä. Tein pk-seuraamiskaavion kertaalleen, nyt harjoittelin sitä että hihna onkin mulla vasemmasa kädessä niinkuin se bh-kokeessa pitää olla. Aluksi laki yritti nykertää sitä pois mun kädestä mutta antoi sitten olla. Itse seuraaminen taas hyvää, paitsi ne täyskäännökset... tein sitten vasemmalle käännöksiä paikallaan, vasemmalle siirtymisiä myös, ja ne menivät ihan ok. Miksi ihmeessä se liikkeessä kääntyminen on niin vaikeaa?

Liikkeestä istumisia: eka ihan kokeenomaisesti, sitten pari vaihtoaskeljuttua. Eka oli vähän hidas, loput hyviä. Tämän jälkeen 3 luoksetuloa ilman käsiä: Laki tuli hyvin eteen, riittävän lähelle ja riittävän suoraankin! Etäisyydet oli 5, 10 ja 25 askelta. Tuolla pisimmällä kävi se mitä pelkäsin, eli Laki ennakoi käskyn ja lähti tulemaan ennenkuin kutsuin, mutta olin jo ehtinyt raottaa suutani joten annoin sen tulla loppuun asti. Sen jälkeen oli sitten pakko ottaa yksi kisamainen liikkeestä istuminen vielä, tämä onnistuikin ihan kympillä!

Lopuksi vielä hitaasta kävelystä liikkeestä maahanmenoja. Ensimmäisellä kerralla istui ja olisi siitä varmaan mennyt maahan, mutta otin uudelleen. Sitten Laki putosi kuin kivi, hienoa!