Kentällä oli taas muitakin (kevät on siis tullut) mutta tällä kertaa Laki keskittyi minuun enimmäkseen. Seuraamispätkiä aika paljon: Laki teki ihan hyvää seuraamista mutta mun oma oleminen nyt jotenkin mättää. En taas tiedä miten ja missä käsiä pitäisin, houkuttelen tai menen koiran mukaan... en niinkuin pääse fiilikseen? Tehtiin vaan ihan suoraa, lyhyehköjä pätkiä ja vain muutama käännös oikealle.

Istumista. Tässä laki vähän vilkuili muiden tekemisiä, ja kun sorsapari lehahti lentoon ihan vierestä vesilammikosta, laki hypähti niiden perään. Istutin vaan uudelleen ja pysyi sitten ihan hyvin. Silmiintuijottaminen olisi saanut olla intensiivisempää.

Maahanmenoja - heh heh. Eipä tuo enää muistanut mitä koko käsky tarkoittaa! Tein sitten vaan käsiavusteisia maahanmenoja, siellä pysymisestä ei ollut tietoakaan vaan Laki nousi aina mun käden mukana ylös.

Sitten otettiin haku(irto)rullan pitämistä. Ensin Laki sylki rullan kun lähdettiin liikkeelle, mutta kun laitoin sen takaisin se alkoi pitää sitä paremmin eikä enää pudotellut. Otetaan tätä nyt muutamia kertoja ennen seuraavaa ilmaisutreeniä.