Piirinmestis tokokoe Vihtavuoressa. meillä kävi monella tapaa huono tuuri: ensiksikin Lakin kehä oli "parkki"kentällä eikä kaukalossa (enemmän häiriötä), sitten paikkamakuuseen mentäessä alkoi sataa, sitten kun sade oli lakannut se alkoi uudelleen kun menimme yksilöliikkeisiin. Loppuvaiheessa yksilöliikkeitä tuli vielä hirmuinen tuulenpuuska joka ravisteli kehänauhoja ihan urakalla. Asioita jotka ei saisi vaikuttaa mutta ainakin nyt ne vaikutti. Sitä häiriötreeniä kun ei olla tehty etenkään viime aikoina - eihän me olla treenattu kodin ulkopuolella käytännössä edellisen kokeen jälkeen ollenkaan.

Tuomarina oli Katja Rautiainen (taas) ja olimme luokkamme viimeisiä, paikkamakuussa siis reunassa.

Paikkamakuu 0. Ensin Laki ei meinannut käydä maahan, kaksoiskäsky, sitten nousi kun ei heti lähdetty piiloon. Käskin uudelleen maahan ja kuulemma oli noussut miltei heti seisomaan kun päästiin piiloon.

Seuruu. Pätkiä  ihan hyvää seuruuta, olisin toivonut pontevampaa. Välillä seuraili ympäristön tapahtumia ja sen takia jokunen pysähdyksen istuminen meni vähän "pitkäksi". Lopussa taas parempaa. 7,5

Maahanmeno. Ihan ok valmisteleva osuus, ei mennyt ekalla käskyllä maahan ja annoin toisen, sitten kun olin kääntymässä Laki ponnahti seisomaan. 0

Luoksetulo. Lähti (taas) liikkurin luvalla, pysähdys venyi about 5 metriä ja loppuperusasento jäi vajaaksi. 0

Seisominen itsessään oli oikein hieno. Ei istunut kun tulin viereen, ei siis käskylläkään... 7

Nouto. Oikein upea noutoliike mutta ei vaan malttanut odottaa edes sitä liikkurin lupaa vaan lähti heti kun heitin. 0.

Kaukot. Ensin alussa kaksoiskäsky maahanmenoon. Molemmat istumiset yhdellä käskyllä mutta ensimmäiseen maahanmenoon kaukona tartti myös kaksi käskyä. 7

Hyppy. Tarvitsi kaksi käskyä lähtöhyppyyn, sitten kahdesta käskystä huolimatta jäi seisomaan esteen taakse, mutat tuli hienosti hypyn kautta takaisin vaikka seisoi lähes esteen vieressä. 0.

Kokonaisvaikutus 8. Tekihän se monia asioita tosi hienosti ja hyvin, vaan kun se ei riitä...

Loppupisteiksi saatiin 58. Ihan surkeaa :(