Siilinjärvellä tokokokeen turistina, ja kyllähän me Lakin kanssa ehdittiin vetää ihan kunnon treeni. Laki käyttäytyi ihailtavasti (taas) vaikkakin sen pää välillä pyöri kuin väkkärä se silti malttoi (enimmäkseen) keskittyä hommiin.

Seuraamista otin vain ihan muutaman askeleen. Käännökset oikealle ja vasemmalle oli OK, täyskäännökset ei tänään meinannut sujua. Istumiset pysähtyessä nopeita ja suoria.

Liikkeestä istumista, apuna vaihtoaskel ja käsimerkki. Nämä sujui hyvin, muutaman kerran Laki "unohti" että oli paikalla mutta enimmäkseen kyllä kuunteli ja tekikin sitten napakasti. Häiriöstä johtuen en halunnut nyt yhtään vaikeuttaa vaikka varmaankin jo voisi noita apuja vähentää. En myöskään poistunut kuin miniliinan mitan päähän.

Noutoa, tai lähinnä kapulan kantoa ja luovutusta otettiin ainoalla kapulalla mikä sattui olemaan mukana: kalju keskikokoinen metalli. Kantaessa Laki tuon pari kertaa pudotti ja mun piti sitten ihan laittaa se sille suuhun, mutta ote oli kuitenkin hyvä ja luovutukset varmoja.