Laki pääsi ensimmäistä kertaa oikein valmennukseen, kun oltiin JATti porukalla Längelmäellä Jukka Leppälän opastuksessa. Jukka antoi kivoja vinkkejä nuoren koiran opettamiseen, ja päärautalankana tuntui olevan vauhti ja irtoaminen. Tehtiin myös koiraa häiritsevää takanaleikkausharjoitusta niin että ihan hypyn lähellä leikkasin takaa ja läppäsin samalla Lakia persuuksille. Näin se ei häiriinny jos joskus tulee tiukka paikka tai kiire ja joudutaan törmäyskurssille.

Mietittiin paljon miten saada motivaatiota ja sen kautta vauhtia radalle. Kouluttaja ei oikein uskonut ruokapalkkaan ja testattiin erilaisia leluja. Lakilla vaan tuo leikkihalu on nopeasti kyllääntyvää eikä se tavoittele lelua niin ahnaasti että se varsinaisesti lisäisi vauhtia. Toki leikin myötä viretaso nousee ja sen kautta tehoja saadaan lisää, mutta mutta...

Sitten laitettiin makupala-alusta kahden esteen taakse ja 'vot, jopas tuli vauhtia.  Tehtiin sitten joka kerta vähän pidempi pätkä ja lopuksi mentiin U:n mallinen rata jossa siis makupalapalkka oli lähtötilanteessa koiran vieressä, silti se meni koko tehtävän virheettä ja lujaa. Oho! Tätä täytyy nyt alkaa jalostaa, mahdollisesti kiinni oleva rasia joka jätetään koiran tietämään paikkaan pätkän loppuun ja käydään tekemässä pätkä.