Haapaniemen pallokentällä itsekseni, ja täytyy sanoa että en tiedä mistä eilinen töppöily johtui, tänään siitä onneksi ei ollut tietoakaan.

Ensiksi otin paikkamakuun tokotyyliin, eli olin melko lähellä ja kasvot koiraa kohti. Aluksi Laki oli vähän jännittynyt ikäänkuin odottaen jotain käskyä, mutta ei kuitenkaan aikeissakaan lähteä. Reilut kaksi minuuttia sai tänään riittää.

Sitten seuraamista. Upeaa. Nautittavaa. Kyllä se taisi kerran ennakoida jotain pysähdystä mutta ihan rauhallisella uudella seuraa-käskyllä jatkoi sitten reippaana. Ilman hihnaa siis tehtiin tänään.

Jättöliikkeistä tein vain maahanmenon ja seisomisen, molemmat hyvät. Seisomisessa lisäksi otin sitä sivulle palaamista niin ettö tulin tehden ison kaarroksen, niinkuin hyppyliikkeessä pitää kiertää se este. Hyvin pysyi!

Luoksetulon eteenistumista otin heittämällä namin kauemmas ja kutsuin siitä. Tuli melko suoraan mutta  tiiviimpi saisi olla. Ihan kelpo suorituksia kuitenkin.

Lopuksi vielä istumaan jääminen, poistuin sen 20 askelta, hyvin, ryhdikkäänä istui.

Pitänee nyt treenata joka päivä ennen koetta, ettei eilisen kaltaisia harhailuja pääse tapahtumaan!