MP:n treenit. Jälleen päästiin testailemaan putki-kontaktiyhdistelmää..

Vähän jänskätti tuo pöytä kun sitä ollaan niin vähän treenattu, viimeksi se oli ihan radan reunassa ja siksi ehkä helppo. No turhaan jänskätin, hyvin Laki siellä pysyi. Ekalla yrittämällä leikkasin 4-putkelle takaa, sitten tulikin vähän kiire saattaa 5-hypylle. Toisella kierroksella tein tähän putkelle viime tipan persjätön ja se onnistui hyvin. Persjättö toimi parhaiten myös 11-hypyn jälkeen ennen A:ta, näin pääsin 12-hypylle ottamaan tiukan käännöksen ja viemään koira putkea kohti, vaikka itsellä oli jo kova kiire juosta kentän toiseen kulmaan sinne kauimmaiselle putkelle. Vaikka Laki ei putkihullu olekaan on kyllä hyvä että se sentään käskyllä putkille irtoaa.

Kepeille menon tein avustettuna koska siihen oli hyvin aikaa. Loppusuora meni putken ja A:n alapuolelta tiukan hallinnan kanssa ok, mutta sujuvammaksi yritettiin sitä saada vähentämällä haltuunoton voimakkuutta (seurauksella että koira livahti A:lle) ja lopulta tein pienen huomionkiinnityksen ennen hyppyä 20 ja se riitti jotta Laki meni putkeen. Tosin tämän jälkeen se tuli putkesta ulos kohti minua eikä hakenut hypylle vaikka hengenpihinöissäni sitä yritin sinne käskyttää.

Mukava treeni vaikka jälleen huomasin että oma kunto meinasi loppua kesken: ihan tunsin kuinka jalat eivät liikkuneet vaikka aivot niitä käskyttivät juoksemaan kovempaa. No, koko ajan kunto kohenee, ei voi odottaakaan että se parin pyöräilylenkin jälkeen olisi kohdillaan. Hiljaa hyvä tulee.