Taas V-landialla. Edelleen Laki ei oikein tuntunut viihtyvän vaan pyrki ovelle heti kun ei tehty mitään. Nyt rapsuttelin ja hömpöttelin sen kanssa aluksi, ja sitten aloitettiin keinulla joka oli ihan samassa paikassa kuin eilen. Tänään keinulla ei ollut enää mitään ongelmaa, Laki meni sen ekalla kerralla jo tosi reippaasti ja sitten hypyn kautta pari toistoa.

Puomilla sen sijaan ongelmia oli - toisesta suunnasta. Elikkäs kun mentiin eka kerta ovelle päin Laki meni - ehkä hieman empien mutta meni kuitenkin. Toisella kerralla yritin ovesta poispäin, ja näinpäinhän mentiin silloin kun Laki putosi, ja tmä oli todella hankalaa. Laki puikkasi viereiselle pujottelulle, tai sitten meni juoksemaan keskikäytävälle. Vaikka se välillä menikin (ihan reippaasti) taas uudella yrityksellä sama väistely. No, olin etukäteen päättänyt montako toistoa teen (montako maksapateepalaa oli mukana) joten kun ne oli tehty, lopetettiin.