Viihdekeskuksella sitten BH-kokeeseen. Sää oli pahaa enteilevä, juuri ennen kokeen alkua ukkonen jyrisi ja taivaalla kierteli tosi tummat pilvet. Kuitenkaan ei alkanut sataa. Tuomarina oli pasasen Pirjo, minulle toki tuttu mutta Lakille vieras. Henkilöryhmässä oli yksi tai kaksi tuttua.

Me päästiin ensin suorittamaan, joskin oltiin vasta kolmannessa parissa joten odotella (ja jännittää) sai. Koirien tarkastuksen jälkeen laitoin lakin autoon, ja otin sen sieltä vasta kun meitä edeltävä pari kuunteli tuomiotaan.

Ilmottautumista ennen otin Lakia vähän hihnalla tiiviimmäksi ja palkkailin muutamia miniseuraamisia. Ilmottautuminen ok, siitä sitten seuruuttaen lähtöviivalle.

Eka seuraaminen alkoi vähän löysästi, mutta jo poispäin kävellessä laki terästäytyi ja seuraaminen parani koko ajan. Henkilöryhmässä se vähän edisti mutta ei välittänyt henkilöistä. Hihnan irrotuksen jälkeen se edelleen paransi seuraamistaan ja olin jo tosi tyytyväinen loppuliikkeeseen! Molemmista seuraamisista erittäin hyvä.

Jättöliikkeistä istumiseen hidastin vähän vauhtiani, tästä siksi tyydyttävä. Liikkeestä maahanmeno oli kuuulemma vähän hidas, luoksetulo kuitenkin ok, erittäin hyvä.

Paikkamakuuseen sitten ei tehty mitään kommervenkkejä, en kertaakaan edes vilkaissut koiraa koska tiesin jo että koe menee läpi vaikka se siellä istuisikin. Eikä mun niska enää taivu silleen että pystyisin koiraa katsomaan ilman että koko kroppa kääntyy :D Olihan tuo siellä koko ajan maannut, great! Kuitenkin mun piti antaa kaksi käskyä että se nousi ylös, siksi tästäkin "vain" erittäin hyvä.

Erityisesti tuomari mainitsi meidän työskentelystä että molemmat, sekä koira että ohjaaja, ovat erittäin osaavia (kröhöm) ja vielä erityisen erityisesti halusi kehua meidän erittäin suoria perusasentoja. No niin, mukavaa!

Koska A-osa oli hyväksytty, menimme myös B-osalle Kodin Ykkösen pihaan. Siellä kävelytin Lakia aika kauan ennen meidän vuoroa, ajattelin että se ei vetäisi niin paljoa, mutta vetihän se kuitenkin. Ei kuitenkaan koko aikaa ja kaikkiin häiriöihin se suhtautui uteliaasti mutta ystävällisesti joten läpihän tämäkin osio meni.

Laki saa nyt siis käyttää nimensä edessä titteliä BH!