TT:n kanssa vähän perusjuttuja. Ensiksi luoksepäästävyyttä tokotyyliin. Laki vähän keikkui eikä meinannut pysyä istumassa, mutta en sen kummemmin kieltänyt vaan palkkailin kontaktista ja pyysin sen aina uudestaan sivulle. Ystävällisesti kyllä suhtautui eikä toisaalta varsinaisesti hyppinyt. Viimeisellä lähestymisellä taisi jo pyllykin pysyä maassa.

Luoksetuloja sitten niin että TT piti Lakia kun minä menin kauemmas. Ekalla kerralla pidempi matka ja palkkaus vaan kun tuli, tarkoituksena saada vauhtia, ja saatiinhan sitä. Sitten kolme n. 10 metristä niin että otin Lakin käsiavusteisesti eteen istumaan. Eka kerralla se hyppäsi vasten, toisella kerralla vain hieman törmäsi "korkeasti" mutta istui tosi suoraan! Kolmannella kerralla tuli suoraan istumaan mutta ei ihan keskelle. Vallan hyvät suoritukset ottaen huomioon että eka kertaa tehtiin näin.

Sitten kokeiltiin hyppyä kutsuen vuorotellen: no pahvihyppy taisi kuitenkin olla liian korkea. Laki kompuroi siinä muutamia kertoja eikä sitten halunnut oikein mennä siitä, ongelma oli myös siinä kun meidän piti olla ihan lähellä estettä eikä laki saanut vauhtia ollenkaan. No, yritetään pienemmällä esteellä taas joskus...

Lopuksi leikitin Lakia ja se saalistikin innokkaasti mutta kesken taistelun kuului kova töräys jostain ja Laki irrotti. Se ei varsinaisesti vaikuttanut säikähtäneen vaan ennemminkin niinkuin sitä olisi kielletty... no toivottavasti tämä ei ole ensi merkki mistään ääniarkuudesta. Pitänee kuitenkin ottaa ohjelmistoon kaikenlaisten äänien aikana touhuaminen, myös sen ampumisen...