Aamusella otin Lakin kanssa kapulatreeniä. Se sujui samaan tahtiin kuin ennekin, eli itsenäisesti se ei asiaa tee, mutta velvollisuudesta kyllä ihan ok. Välillä leikin patukalla ja pallolla, leikki ihan hyvin mutta kun yritin saada koiran kantamaan - ei. Kuitenkin kapulalla sain pari ihan onnistunutta kantamista jotka päättyivät perusasentoon eteeni! Toisaalta, vähän ontto maku jäi tästä(kin) harjoituksesta, haluaisin että koira olisi aktiivisempi ja minä saisin vaan olla ja palkkailla...

No, lähdimme sitten Askon kanssa pulkkamäkeen ja päätin ottaa Lakin mukaan. Osin siksi että se on koiristamme ainoa joka takuuvarmasti tulee toimeen myös vieraiden lasten kanssa, ja osin siksi että haluan viettää sen kanssa tällaista ihan "tavallinen elämä"-aikaa. Lakin kanssa se onnistuukin kun se on sellainen lunki ja järkevä.

Olihan mulla sitten makupalat taskussa ja aina kun Asko oli mäessä, otin seuraamista yms. Laki oli taas vallan mainio, sen seuraaminen oli juuri sellaista kun haluankin. Tehtiin aika paljon joskin välillä ihan mitääntekemättömyystaukoja - tässäkin asiassa Laki on loistava koira, sen voi huoletta "unohtaa" hihnan päähän ja sitten kun taas jatketaan, se on täysillä mukana. Laki ei edes hauku pitkästyessään, se ei edes tunnu pitkästyvän! Otin myös istahtamisia, ne alkavat sujua taas varmemmin. Istumassa pysyminen oli nyt vaikeaa, en voinut mennä kahta askelta kauemmas. Laki ei niinkään lähde mun perään vaan se unohtaa että oli jotain tehtävänä, tämä ongelma tietysti juontaa juurensa juuri tuosta että pidän sen kanssa noita lonnitaukoja. Muutama maahanmeno vielä päälle.

Sitten kaivettiin noutokapula esiin. Ihme ja kumma, Laki tarrasi muutaman kerran kapulaan ihan itse! Sitten kun peruutin, se tuli perässä ja tarjosi omatoimisesti luonutusasentoa! Elikkäs se ON oppinut jotain, ei vielä heitetäkään kirvestä kaivoon!