Kävimme katsomassa että lampailla on kaikki hyvin, ja tietysti Laki otti otuksiin vähän tuntumaa jälleen. Ensin pidin sen hihnassa, mutta kun se edelleen vaikutti hyvin rauhalliselta, päästin irti.

Sitten me paimennettiin! Heh, lähinnä lampaat kulkivat minun kanssani ja Laki sitten siinä perässä. Mutta nyt lampaat jo tottelevat Lakia eivätkä haasta sitä, ja tosiaankin me onnistuttiin "kuljettamaan" katrasta aidan vartta myöten! Minä edellä, lampaat mun takana ja Laki piti perää vähän sivussa kylläkin kun lampaat ikäänkuin "nojasivat" aitaan. Jos yritin lähteä kulkemaan keskelle niittyä, pakka hajosi totaalisesti, mutta tuossa aidan varressa se jo tuntui olevan jollain tapaa hallinnassa.

Ainoa ongelma oli että Laki halusi päättää milloin vaihdetaan suuntaa. Eli tovin matkaa perässä tultuaan se kaarsi lauman etuviistopuolelle jolloin lampaat kääntyivät. No kun minä en muuta osannut käännyin lampaiden mukana ja sitten kuljettiin aidan vartta toiseen suuntaan. Hetken päästä Laki halusi jälleen kääntää lampaat. Miksiköhän se näin tekee? Mukavaa kuitenkin että sitä selvästi lampaat jo kiinnostaa, tai ainakin se ajattelee että sen pitäisi olla kiinnostunut...