TT:n treenien "oheiskamaa" elikkäs treenasin Lakia Letun treenien lomassa Norssilla. Menin tarkoituksella ottamaan ihan kävelytien viereisen aidan viereen, sinähän kulki ihmisiä ja koiria ja polkupyöriä, eipä niistä meille oikein häiriöksi ollut kuitenkaan.

Aloitin noutokuvioilla. Kokeilin vinyyli-suuosakapulaa (n. kilon), siitä pitää pitää vähän kovemmalla otteella kiinni jottei luista suussa. Jätin Lakin istumaan kapula suussa ja otin sitten tuonteja. Tuli oikein hyvin, suoraan ja reippaasti laukalla ja se kapulakin pysyi suussa! Sitten muutama kokonainen nouto, nämäkin muuten ok mutta se vaan tulee ravilla :( .

Sitten seuraamista. Ensin hihnassa, oli okein hyvää, sitten ilman hinaa, oli edelleen oikein hyvää.

Jättöliikkeet. Kävelin vähän hitaammin nyt jo valmiiksi ja Laki vissiin tulkitsi sene ttä kohta on eteenmeno - se alkoi edistää. Asennot kuitenkin tuli oikein, istuminen oli vähän hidas ja seisomiseen annoin pienen käsimerkin.  Otin uuden kieroksen sitten hihnassa ja vaadin sen valmistelevankin osuuden kunnollista seuraamista, tästä oli sitten ne jätötkin terävämmät!

Vielä luoksetulo, oikein hyvä, ja vähän eteenistumsen vahvistamista. Tässä laki alkoi oikein vaatia minulta palkaa ja oli oikein terävänä. Pitihän sitä sitten vahvistaa myös sivulletuloja, eikä moittimista näissäkään!

Pienen paikkamakuun otin myös, Laki jäi heti rauhallisena lonkka-asentoon joten meninkin sen melkein heti palkkaamaan ja vapauttamaan. Lopuksi leikittiin ja sain taas parit uudet mustelmat käsiini.