Haapaniemen kentällä illalla - ja minä olen luullut että siinä on luistinrata! Kenttä oli loistavassa kunnossa: lunta muutama sentti eikä yhtään liukas.

Lakin kanssa aloitettiin noutoharjoituksilla. Eilinen epäonnistunut treeni taisi kuitenkin vähän jäädä päähän, sillä Laki oli taas haluttomampi ottamaan kapulaa ja myös pudotteli sitä pari kertaa. Mutta kyllä se sitten väläytteli taas... nimittäin kun se pitää kapulaa, se kanssa pitää sitä eikä löllyttele. Luovutusasento oli melkoisen hyvä, ja keskityin nyt liikkumiseen kapula suussa. Vaan kun en pysty juoksemaan niin kovaa että Laki laukkaisi! Kokeilin myös seuraamista kapula suussa - tämä meni kapulan kannalta hienosti mutta seuraaminen vähän kärsi kun kapulan minunpuoleinen pää koko ajan osui mun lonkkaan. Lakin oli sitten pakko vähän väistää.

Seuraamista tein pitkiä pätkiä, myös juoksua ja 90 käännöksiä molempiin suuntiin. Tämä oli aivan ihanaa, ja kun  puhtaalla lumella katsoin meidän jälkiä, näytti siltä että Laki oli kävellyt ihan viivasuoraan, takatassujen jäljet olivat tismalleen etutassujen kanssa samalla linjalla.

Otin muutaman maahanmenon sivulla-perusasennosta. Näissä myös hieman viivytin palkkaa kuitenkin kehuen, ja kohtuullisen hyvin Laki pysyikin maassa. Kuitenkin mulle iski ahneus ja yritin liian kauan... alkoihan se sitten sieltä nousta. No, tästä vaan käskin takaisin maahan ja palkkasin nopeammin ja vapautin sitten ajoissa. Yhden maassaolosession tein myös niin että annoin välipalkkaa, tässä pitikin olla tarkkana että laki ei nouse käden mukana ylös. Onnistui kyllä, mutta Laki tuli muuten levottomaksi kun jostain kuului koiran haukuntaa - sillähän on ne juoksut varmaan parhaimmillaan että ei ihme jos on vähän häiriöherkempi nyt.

Loppuun tehtiin eteenmeno niin että yhdessä vietiin makupalakippo kentän reunaan ja sitten käveltiin yhdessä pois. laki on oppinut tämän kuvion niin hyvin että se vetää jo poispäin kun tietää sieltä pääsevänsä sitten kupille... otinkin aika pitkästä matkasta heti eknakin. Yritin ottaa seuraamista tähän valmistelevaksi, no sehän oli ihan ok mutta eteenmenoon Laki ei sitten oikein osannut lähteä kun mun käsiä piti nuuhkia. Kun se sitten lähti, lähti vinoon... kaarsi kuitenkin kupille. Otin toisen eteenmenon nyt ilman alkuhallintaa, ja tas se meni vinoon. No, kun vähän zuumailin ympärilleni tajusin että itse asiassa Laki oli lähtenyt ihan suoraan kentän sivun mukaisesti, minä olin itse kävellyt kupilta vinosti keskelle kenttää! Pitäisikö tuosta itkeä vai nauraa... No, kolmannella kerralla kupille oli jo oikein highway joten vinoutta ei enää tullut, ja vauhtikin oli melkoinen. Siihen oli kiva lopettaa.