Viihdekeskuksen kentällä JT:n kanssa. Ja nyt sitten palasin maanpinnalle siinä miten epävarma Laki on. Siis suoritusepävarma, koira itse kyllä luulee olevansa hyvinkin itsevarma...

Seuraaminen oli ihan karseeta. Kun Urmo haukkui autossa ja Lakin mielestä sitä piti kuunnella hyyyvin tarkkaan. Sitten kun Urmo oli kentällä Laki ei siitä juurikaan välittänyt, mikä oli tietysti lohdullista. Seuraaminen ei siltikään ollut sellaista kuin pitäisi kuin ihan pätkittäin, käytin runsaasti (liikaa) hihnaohjausta ja kun oli muutenkin kuuma, ei se naama tahtonut pysyä ylöspäin ja paikkakin oli välillä nojaava välillä väljä.

Jättöliikkeistä jumiuduttiin liikkeestä istumiseen, koska Laki meni maahan. Lopulta onnistuminen saatiin kun tein voimakkaan taka-askeleen käskyn kohdalla. Tämän jälkeen tehtiin yksi maahanmeno (miksiköhän?) joka toki oli hyvä.

Noudot. Ihan eka tasamaanouto Laki varasti, ja karjaisin sen takaisin. Tämän jälkeen se ei meinannut ottaa kapulaa enää suuhun ollenkaan. Mun pitäisi jo tietää että nouto on sille vähän herkkä liike ja jättää väliin nuo kieltämiset..

Hyppynouto lötköillä hypyillä ja vahvasti paluuhyppyä avustaen meni jotenkuten. A-estenoudossakin varmuuden vuoksi avustin ekalla kerralla mutta sitten oli ongelmana kapulalle meneminen. Tämä saatiin kuitenkin onnistumaan kokonaisenakin liikkeenä sitten kun JT kävi oikaisemassa mun puskaan heittämän kapulan...

Eteenmenossa sitten tahkottiin päätä seinään. Laki oli menossa vain JT:n luokse. Otin väliin seuraamispätkää kohti palkkapurkkia mutta tämä ei riittänyt. Sitten vasta kun käytin seurauttamassa sitä niin lähellä palkkaa että palkka näkyi, Laki teki kelvollisen eteenmenon - tosin vauhti ei ollut riittävä ja teki iason väistökaarroksen JT:n kohdalla - tämän luoksehan ei saanut mennä... No, nytkun palkkapaikka oli selvillä, yritin toistaa (JT kävi viemässä uudet palkat). Laki oli niin "viksu" että päätteli että nyt tulee pysäytys, ja meni n. 10 askeleen päässä maahan!  Tätä en todellakaan olisi toivonut... otin koiran takaisin "neutraalisti" ja lähetin uudelleen, nyt se laukkasi koko matkan palkalle mutta taas turhan ponnettomasti ja tehden sen väistökaaren JT:n kohdalla.

Vähän mieli maassa tällaisen treenin jälkeen. Omasta puolesta siksi että mua kovasti alkoi ärsyttää koiran toilailu, ja ittehän olen sen tuollaiseksi opettanut, tai oikeastaan jättänyt opettamatta sille että kivaa yhdessä tekemistä voi olla vaikka joku koira haukkuu tai muita ihmisiä on kentällä. Olisin nyt edes tajunnut vähän helpottaa harjoitusta etenkin kun viimeksi oli mennyt niin hyvin! Koiran puolesta mieli maassa siksi että sillä on näin tumpelo ohjaaja. Nih.