laki oli töissä sunnuntaina IPOR-kokeessa henkilöryhmän häiriökoirana. Näinollen se joutui pyörimään ryhmässä 7 kertaa, kuuntelemaan 14  9mm paukkua ja myös 7 kertaa sietämään ruohonleikkurin käynnistyksen. Kaikki sellaisia asioita mitä meidän pitäisikin harjoitella.

Ryhmässä pyörimisen otin päiväkävelymetodilla. Tämä oli ehkä erehdys, sillä Lakihan jännittää vieraita, isoja koiria ja nyt se sai vapaasti katsella niitä ja kerta kerralta enemmän se alkoikin jarruttaa ryhmään tulemista. Jos olisin ottanut nämä seuraamisharjoituksina, se olisi keskittynyt (ehkä?) minuun ja kun se olisi sitten ryhmän jälkeen myös palkattu, olisi tilanteesta (ehkä) tullut positiivisempi? Toisaalta, päivän viimeiseen ryhmään se sitten tuli ihan rennosti... eli ehkä se kuitenkin näinkin sai kokemusta ainakin siitä että mitään pahaa ei tapahdu. 

Paukut. Pientä reagointia koko päivän. Ehkä niin että välttämättä vieras ei olisi sitä huomannut, mutta kuitenkin se keskeytti sen mitä oli tekemässä ja häntä painui alas. Kokeilin eri tapoja oleskella laukausten aikana: parhaiten reaktiota vähensi se että käveltiin laukausta kohti. Mutta selvää on että harjoitella täytyy. Positiivista oli se että Laki ei mitenkään alkanut ennakoida laukauksia ja myös heti kahden paukun jälkeen se taas kykeni tekemään vaikkapa istu-maa - kauko-ohjausta.

Ruohonleikkuri. Tämähän on kotona ongelma: Laki käy leikkurin kimppuun niin että muutaman kerran se on repinyt tulpan johdon irti ja kerran napannut ilmansuodattimen mukaansa. Olenkin ajatellut että se tulee olemaan se suurin ongelma peko-tottiksissa... kuitenkin nyt kun muutaman ensimmäisen koiran kohdalla pidin Lakia kuonosta kiinni, se alkoi rauhoittua ja jos se ei nähnyt narua vedettävän, se ei enää noteerannut koko asiaa. Narun vetämisen näkeminen kyllä sai sen heti hyökkäysmoodiin joten sitä täytyy vielä harjoitella.