Hakutreenit, ja kuten olin luvannut, ilmaisut unohdetaan nyt vähäksi aikaa. Maalimiesmotivaatio on vielä tärkeämpää.

Oltiin pienellä porukalla ja otettiin kaikille kolmelle koiralle kaksi treeniä, näin saatiin kukin treeni pysymään lyhyenä mutta silti paljon toistoja kaikille. Laukaanteiden välissä. Hyvä sää.

Eka treeni Lakille niin että autolta näki ensimmäisen maalimiehen metsään menon. Lähti sitten hyvin etsimään, vaan löytäminen ei ollutkaan helppoa. Juoksi ja juoksi, läheltäkin ohi mutta kesti kauan ennenkuin löysi.

Toinen maalimies oli myös vaikea. Otettiin hei-huudot ennen lähetystä, Laki vähän väisti kun minä huusin mutta skarppasi heti kun maalimies huusi. Lähti sitten hyvin metsään. Piilo sijaitsi töyrään takana enkä nähnyt mitä koira teki, mutta pitkään se etsi täälläkin. Ei kuitenkaan vaihtanut puolta vaan tuli luokseni kun palasi keskilinjalle edempänä, tästä lähetin sen mitään ajattelematta vauhdissa uuteen etsintään (ihmeellistä, se onnistui!). Sitten melko pian löytyikin.

Kolmas maalimies piti ottaa tuuliavulla, tähän hetkeen asti oli tuullut juuri oikeasta suunnasta. Vaan eipä tuullut enää... ja niinhän siinä sitten kävi että Laki turhautui (ohjaaja myös) eikä koiralla ollut enää aikomustakaan lähteä metsään etsimään. Niinpä päätin sitten lähteä hakemaan vainua metsästä, koira hihnassa. Käveltiin kohti maalimiestä mutta ihmettelin miksi Laki vaan kuikuili takaisin keskilinjalle. Arvelin sen kuitenkin saaneen vainun ja lähdin palaamaan takaisin, se veti kuin faan rinnettä alas. Mitä ihmettä, toinen maalimies oli kadonnut sillä aikaa autoille! No, kesti tovin ennenkuin sain Lakin taas keskittämään aistinsa metsään autojen sijaan... eikä sillä sitten ollut taaskaan mitään hajua maalimiehestä. Kävelin sitten sen kanssa yhdessä (koira irti) metsään ja itse olin jo maalimiehen syvyydellä tuulen alapuolelta tullessamme, sitten Laki ykskaks pongasi henkilön. Ja oli siitä silminnähden yllättynyt!

Toinen kierros siis todella tarpeeseen. Tehtiin kolme viuhkaa. Maalimiesten kävellessä metsään minä usutin Lakia ja läpsin sitä kylkiin hokien kuka menee, kuka menee...  ja intopinkeenähän se pomppikin liinan päässä. Löydöt tulivat nyt paljon nopeammin kuin äsken vaikka metsän muodosta johtuen takarajalle asti ei nähnyt ja tuuli vei äänenkin sieltä vaikeammalta puolelta, jonne otettiin kaksi pistoa, helpommalle "tuuliapu"puolelle yksi. Tosin tuonne peitteisemmälle puolelle Laki ei edennyt suoraan vaan teki kaaren sinne suuntaan missä oli maalimiehen nähnyt viimeksi, mutta tässä vaiheessa pitäisin sitä lähinnä kauneusvirheenä. Huomioitava kuitenkin jatkossa.

Lakin liiveistä irtosi lukkoklipsi ekan treenin kolmospistolla. Onneksi noita varaliivejä on... Olin vaan leikannut ylijäämäpätkän liian lyhyeksi ja se oli luistanut lukosta pois. Pitää ommella se kiinni.