Tokan kerran agilityn alkeiskurssilla. Mukavaa oli!

A-este mentiin kertauksenomaisesti, vaikka itse asiassa tämä oli Lakille ensimmäinen kerta kun se mennään näin kontrolloiduksi. Muut sitä olivat harjoitelleet juuri ne kerrat kun me oltiin pois. Pyysin kahta apuohjaajaa olemaan tarkkana sivuilla ja hihnassa, alastulokontaktin alapuolelle laitettiin namialusta ja ylösmenollekin nami. Tämän ylösmenonamin Laki kuitenkin ignoorasi.. Kaksi eka kertaa meni ihan käsille, Laki pääsi yllättämään avustajat eikä alastulolle pysähtymistä tapahtunut. Kolmannella kerralla kaikki osasivat sitten olla tarkkana ja saatiin aivan valtavan hieno pysähdys, minä menin siihen sitten kehumaan ja syöttelemään lisää nameja.

Puomi, nyt täyskorkea. Tämä meni kaksi kertaa niin hienosti että useampia toistoja ei otettukaan. Apuohjaajat kulkivat molemmilla puolilla ja toinen piti hihnaa. En tullut kysyneeksi joutuiko hihnasta pysäyttämään voimakkaastikin, mutta pääasia eli oikea suoritustekniikka kyllä onnistui ilman että minä menin yhtään häsläämään siihen. Tulin sitten taas kehumaan ja palkkaamaan.

Rengas. Minikorkuinen, avustaja piti koiraa ja minä kutsuin namiavusteisesti renkaan läpi. Nou problem.

Pituus. Laitoin namialustan eteenpäin (piti laittaa aika kauaskin hypyn perään), avustaja piti koiraa, minä menin kutsumaan etuviistosta. Pidennettiin estettä joka kerta, viimeisellä hypyllä oli about metrin pitkä. Kerran Laki astui pituuden päälle mutta nähdäkseni silloin Lakin askel ei sopinut ollenkaan ja se yritti ottaa pikkuaskeleen ennen hyppyä. Se on sitä rutiinin puutetta vaan.

Pussi. Avustaja piti kangasta rullattuna ja auki, minä lähettelin kuten putkeenkin. Hyvin irtoaa.

Muuri. Aloitettiin minimuurista, sitten medi ja lopuksi myös maksimuuri. Nyt Laki hyppäsi puhtaasti joskin kerran - pari yritti ohi mutta avustaja liinan päässä oli tarkkana eikä päästänyt. Minä siis olin kutsumassa. Lopuksi otettiin vielä maksimuuri niin että avustaja oli namitätinä ja minä ohjasin sivusta, tämä meni hienosti!