Kahden viikon tauon jälkeen keskiviikkotreeneissä. Meitä molempia vähän hämäsi pimeys, tuolla V-landiallahan ei ole kovin hyvät valot ja esteistä muodostuu varjoja ja kaikki näyttää vähän keltaiselta. Muutamassa kohti musta näytti siltä että Laki ei kertakaikkiaan nähnyt kunnolla? Tai sitten kyse oli vaan epämääräisestä ohjaamisesta ja siitä ettei noita makupala-alustoja ole kontakteille vielä laitettu säännöllisesti tarpeeksi pitkää aikaa.

Ennen treenien alkua näytin omille koulutettavilleni Lakin kanssa tolpan kiertoa: ensin pelkän tolpan, sitten laitoin tolpan hypylle ja siis takaahyppyä, sitten A-este samalla tavalla. Tässä Laki vähän hämääntyi mutta aika pian tajusi mistä oli kyse. Olipa kätevää kun saatoin samasta kohdasta sekä lähettää koiran esteelle että palkata alastulokontaktista! Sopii myös liikuntalaiskalle! Lopuksi asetin kiertotolpan putken viereen niin että kierrätin tolppaa mutta putkeen ei saanut mennä... vaikka mieli teki kovasti, Laki tuli silti hakemaan multa palkkaa menemättä kertaakaan putkeen.

Varsinainen treeni oli taas sopivan kimurantti vaihdellen sekä teknistä hallintaa että pitkää vauhtisuoraa:

  

Alun hyppykuviossa ei ongelmaa ja siitä putkeen saatoin lähettää sen kummemmin varmistelematta - näin ehdinkin pitkälle puoleenväliin toista putkea ja rengas - takaahyppy ei tuottanut ongelmia. Tosin ekalla kerralla Laki hyppäsi renkaan sivusta?! Tässä kohti ajattelinkin ekan kerran että se ei nähnyt kunnolla, rengas teki itseensä kummallisia varjoja. Toisella yrittämällä ja sen jälkeen ei kuitenkaan ongelmaa ollut. Taaksevienti ei tietenkään ollut ongelma muttaekan kerran onnistumisen jälkeen Laki alkoikin kiertää koko hypyn. Ilmeisesti näissä lähdin itse liian nopeasti juoksemaan takaisinpäin ja Laki lukitsi hyppykäskyllä jo sen seuraavan hypyn joka oli suoraan sen näköpiirissä.

Puomilla sitten oli kyllä makupala-alusta mutta Laki ei nähnyt sitä. Toki hyvähän onkin ettei sitä näe mutta laki ei nyt sitten hoksannut nenällä tarkistaa että onko se siinä vai ei, ja sehän se juuri olisi tämän treenimenetelmän pointti. Lisäksi hiekka oli sen verta lentävää että kun Laki tuli alas se etutassuillaan pöyhäytti hiekat niin että makupala lensi pois alustalta... No, pysähtyi se kuitenkin ihan kiitettävästi.

Otettiin sitten puomille menoa toisesta suunnasta eli putkien päiden välistä. Juupa juu, putkeen meni... tätä jauhettiin ihan urakalla ennenkuin löysin sopivan suhteen haltuunottoon ja lähetykseen. Laki menee kyllä juuri sinne minne sen nenä osoittaa eli nenän asentoa kontrolloimalla saan sen oikealle esteelle (toivottavasti ainakin). 

Tämä harjoitus jatkui sitten suoraan putkeen ja sen jälkeen puomin alla olevaan putkeen. Tuohon tein pari kertaa vain välinpitämättömän roiskaisun ja laki etsi putken väärän pään tai sitten meni puomin alle putken viereen! Voih, kun omille ryhmäläisille tolkutan ohjaukseen keskittymisestä niin miksen itse osaa laittaa itseäni likoon 115-prosenttisesti?

Lopuksi vielä muutama pätkä pujottelua hihnassa niin että putki oli "ottamaisillaan" ihan pujottelun vieressä. Ensin roikuin itse hihnassa sitten tuli MP tuli avustamaan ja antoi hyvän neuvon: miksi ihmeessä laitan palkka-alustan ihan lähelle pujottelun loppua, koirahan alkaa hidastaa lopussa! Niinpä niin...! No, viimeisellä toistolla ei palkkaa ollutkaan valmiina vaan heitin sen eteenpäin pujottelun lopuksi. Laki pujotteli hyvin eikä ollenkaan vilkuillut putkeen.