V-Landialla NN:n kanssa. Laki oli seinässä kiinni kun Redi meni rataa, ja makaili ihan rauhallisena. Sitten kun menin ottamaan sitä, se alkoi hyppiä ja murrata mulle, piti ihan kaivaa lelu esille että käteni säilyvät mustelmitta. Laki taisteli suorastaan raivoisasti!

Oma radanpätkä sitten. Jep, jep, hyvällä vireellä mentiin. Mun äänen käyttö innostaa Lakia suunnattomasti, yhden kerran se tuli putkesta ulos suorastaan vinkuen kun sillä oli niin kiire eteenpäin! Keppien sisäänmenossa oli ongelmia. Sitten mun täytyy muistaa että Laki ei osaa persjättöjä, ne täytyy treenata kuntoon. Toisaalta se reagoi valsseihin hyvin ja sitä saa takaakin ohjattua, paitsi jos omassa kädessä on makupala... Mutta juu, nyt onnistui se että todellakaan en vie sitä radalle löysästi ja matalassa vireessä.

Puomia otettiin hihnan / avustajan kanssa. palkka puomin jälkeen muutaman metrin päässä ja vaadittiin pysähtyminen alastulolle. Ekalla kerralla laki hiljensi vauhtia puomilla, seuraavilla kerroilla hoksasin että äänellä innostamalla se tulee tässäkin lujempaa. Saatiin hyvin onnistuneita toistoja, pysähtymiset oli kerta kerralta varmempia.

Pujottelua myös avustaja palkkaa vahtien. Ensiksi Laki yritti luikahtaa kupille paria viimeistä keppiä kiertämättä, mutta kun tehtiin selväksi ettei näin palkalle pääse (vaikka ensiksi vahingossa pääsikin) alkoi se pujotella alusta loppuun asti, ja lujaa. Oikein hienoa!