On jäänyt blogi pitkälti päivittämättä mutta eipä olla kauheita treenailtukaan. Tuon Enqvistin Christan koulutuspäivän muistiinpanot lisäsin juuri ja agikisoista ja -treeneistä kirjoitan vielä. Tottista ei olla treenattukaan, ajattelin että pidetään nyt lomaa kun vuodenvaihteen jälkeen päästään sitten halliin hyvälle pohjalle harjoittelemaan. Toki tuota Christan ehdottamaa metallikapulan nostoa ollaan tehty, ei ihan päivittäin mutta useasti kuitenkin. Vielä ei olla päästy siihen että kapula nousisi ilman apuja mutta jo kerran Laki on sen kuitenkin ihan maasta ottanut.

Ruokavaliota on muutettu. Lemmikkiaseman myyntihenkilön suosittelun myötä siirryin ruokkimaan kaikki koiramme Eukanuballa. Ainakin tähän asti sapuska vaikuttaa toimivalta: Laki on hieman lihonutkin vaikka annoskoko on pysynyt samana. Mitään valittamista minulla ei ole ollut Royal Caninistakaan mutta Eukanuba on jonkin verran halvempaa ja kyllä ne muutamatkin säästöeurot käyttöä löytävät.