Vaajakosken palokunnan nurtsilla, pitkästä aikaa jäljen teossa. Sää oli sopivan lämmin, melko kova tuuli mutta takana pidettynä ei haitannut.

Ensin tein n. 30 metrin jäljen jossa makupalat (nappulaa) joka askeleella. Aluksi näytti siltä että laki vaan kaahottaa mutta kun tajusin vähän höllätä liinasta, koirakin rauhottui. Mullahan on nyt uusi jälkiliina joka ei jousta kuten se edellinen, joten ei tarvitse pitäkään niin tiukalla, silti saan estettyä askeleen ylitys yritykset. Jäljen lopussa oli purkin kansi johon olin kaatanut nappula lientä. Laki näki kannen muutamaa askelta aiemmin ja mun täytyi ihan kädestä pitäen näyttää ne pari viimeistä askelta jotta jäljesti loppuun asti. Sitten Laki nuoli liemet ja käänty katsomaan minua... ei siis muistanut mitä tehdä. Sanoin "lappu" ja heti syttyi lamppu ja tassu läjähti kannelle.

Innostuin sitten kokeilemaan toisenkin jäljen, nyt laitoin vain sinne tänne makupaloja, yleensä n. 3-5 askeleen seteissä sitten 3-10 tyhjää. Pituus tällä jäljellä sitten olikin jo "huikeat" 50 metriä. Laki ei meinannut ensin ymmärtää edes lähteä jäljestämään kun makupaloja ei ollut. Sutten se löysi ensimmäiset ja  eteni niiden voimalla muutaman askeleen. Taas alkoi tuijottelu ja pyöriminen. Olin jo aikeissa lopettaa siihen kun se yht äkkiä lähtikin imemään jälkeä... ja tosiaan "imemään", nenä pysyi tiukasti maassa ja oikein tuhinalla etsi askeleita! Hienolta näytti! Tosin heti seuraava makupalatus sotki kuvion ja siinä piti kääntyillä ja poikittaa... taas meni tovi ennenkuin oikea rytmi löytyi. Kokonaisuutena kuitenkin vallan hyvä pätkä. Loppulapulle (tyhjä lappu) läjähti tassu oikein nyrkkinä!

Joten, kyllä näitä tyhjiäkin pätkiä voinee jo laittaa, kuitenkin ehkä mielummin niin että pitkiä pätkiä makupalatettua ja sitten pieni pätkä tyhjää.