Päivällä kävimme Lakin kanssa (peko-ihmisten ohjeiden mukaisesti) totuttelemassa erilaisiin paikkoihin, käytännössä tämä tarkoitti keskustan matkakeskusta. Ollaanhan me siellä aiemminkin käyty, mutta ei pahaa tekisi vaikka kävisi viikottain vastaavissa. Käveltiin ritiläportaita ylös ja alas, myös kierreritiläportaita.. liukuportaat myös ylös ja alas. Hissi ja "tuubisilta" myös. Yllättäen matkakeskuksen sisällä erittäin liukas lattia sai Lakin kulkemaan matalana, muuten se mennä porskutti eteenpäin. Ritilöillä oli varovainen mutta ihan omin jaloin se kaiken selvitti. Rohkea tyttö!

Illalla collietottikset Aholaidassa. Aluksi otin pari noutokapulan pitoharjoitusta, ensin istumisessa sitten liikkeessä. Hyvä ote ja halukkaasti otti kapulan. Nyt pitäisi muistaa vaihdella kapuloita ja materiaaleja!

Hyppyä, itse seisoen esteen vierellä ja heitellen makupaloja ouolelta toiselle. Vain ensimmäisellä kerralla meni esteen ohi! Pitää nyt muistaa heittää makupala vasta kun koira on jo ponnistamassa, että alkaa reagoida jo käskyyn...

Laki teki tällä kertaa hienoa seuraamista, pidin sen lyhyehköllä hihnalla ja kuristavalla ketjupannalla niin että "laiskottelusta" olisi tullut passiivinen pakote mutta kertaakaan ei hihna kiristynyt edes niin että panta olisi helähtänyt. Muutenkin seuraaminen oli minusta aktiivista. Älysin jopa lopettaa ajoissa!

Liikkeestä istuminen sitten. Ensin ei ottanut onnistuakseen, Laki kyllä istahti, mutta hihnan maahan pudottaessani se kuitenkin nousi ja lähti perääni. Otin sitten hihnan pois (mikä tollo en tajunnut sitä heti) ja tein pari paikalle istumaan jäämistä lähtien koiran luota ensin kävellen, sitten juosten ja lopuksi hypellen. No, tämän jälkeen Laki ei meinannut lähteä seuraamaan... eli vähän epävarmuutta on käskyjen kuuntelemisessa edelleen, se "olettaa" aika paljon". No, kun liikkeelle päästiin se teki hienot likkeestä istumiset (pari kpl).

Sitten yritettiin paikalla makuuta Vekun kanssa. Laki ei juurikaan noteerannut vieressä olevaa toista koiraa, mutta silti ei meinannut millään rauhoittua maahan. Sitten kentälle tuli juuri lisää porukkaa ja vähän hälinää, sen jälkeen yritettiin uudelleen ja nyt Lakikin malttoi jäädä paikoilleen. Poistuin ensin vain lyhyen matkan päähän ja kävin tuon tuosta palkkaamassa, joka kerta lisäsin etäisyyttä ja paikalla oloaikaa tuli yhteensä varmasti ainakin 2 minuuttia. Aikomustakaan ei ollut nousta, paitsi sitten kun tultiin jo koiran viereen, mä aloin ihmeellisesti säätämään makupalojen kanssa enkä antanut vapautus- tai ylösnousukäskyä ollenkaan, mutta en myöskään palkan jälkeen antanut uutta maahan-käskyä minkä yleensä teen... oma moka siis että koira "vapautti itse itsensä". Plääh, näitä ei saisi sattua, ruoskaa Annalle.