Agiliitelemässä Viherlandialla. Sain koirille paikan kisaavien ryhmään, jossa ei ollut kouluttajaa, mutta mukavasti treenikaverit kommentoivat.

Lakille ensin hyppyradan pätkä. Siinä oli pari hypyn taaksevientiä ja kulman kierrätys sekä pujottelu. Olin vähän ajatellut että oikasen noi taakseviennit mutta kuitenkin ajattelin että kokeilen... ja kas, nehän meni mainiosti! Tosin Laki helposti hakee katseellaan muita esteitä ja puomi kentän laidassa imi sitä kovasti. Tämä on vaan sellainen juttu mikä mun pitää ottaa huomioon sitä ohjatessa, ei se sitten mihinkään karkaa kuitenkaan. Pujottelulla ei tässä ollut suurempia ongelmia, kerran se taisi aloittaa väärin jonka korjasin sitten hypyn takaa.

Pidempi pätkä oli mutkikkaampi ja sisälsi Aan ja keinun, hyppyjä, pari putkea ja muurin. Taas ensin ajattelin että teen vaan oikaistun version radasta, mutta onneksi edes kokeilin tätä vaikeampaa, sillä se meni täysin virheittä! Toki parissa kohtaa tässäkin ohjaus katkesi ja Laki imi pienen matkaa väärälle esteelle mutta sain sen kuitenkin aina kääntymään ilman pysähtymisiä ja vauhtikin pysyi ihan hyvänä. 

Sitten otin muutaman kerran puomia niin että laitoin makupala-alustan alastulolle ja menin sitten hypyn taakse kutsumaan Lakia jatkamaan. Hienosti sekä pysähtyi että lähti liikkeelle.

Lopuksi tahkottiin pujottelua. Kun yritin innostaa Lakia pujottelulla, se teki virheitä. MR sitten vinkkasi että mitäpä jos olisin aivan rauhallinen. No, sittenhän Laki meni vähän hitaammin, mutta aivan oikein! Haluaisin kuitenkin sille jo nyt nopeamman pujottelun. MR kokeili viedä Lakia vemputtamalla, tämä näytti tosi hienolta ja vauhtiakin oli mutta mun vartalo kun vaan ei taivu moiseen. Ja toisaalta kun se kuitenkin jo osaa itsenäisestikin...

Sitten tehtiin niin kuin ollaan treenattukin, eli makupalarasia (jäätelöä, nam) pujottelun loppuun, nyt MR piti sitä ylhäällä ja jos Laki teki virheen, antoi ensin vain pienen nakinpalan ja lopuksi ei sitäkään. Sitten hoksattiin se varsinainen ongelma: kun annan lakin pujotella itsenäisesti, olen aivan hiljaa. Kun taas yritän vedättää sitä, hössään ja koira alkaa rauhoittelemaan. Siispä tässäkin  harjoituksessa kun kuljen koiran perässä, mun pitää innostaa sitä - vaikka se siis jo menee lujaa - jotta se alkaa yhdistää kehut ja kannustukset itse tekemiseen! Tää on taas niitä asioita mitä eivaan voi itse tajuta vaikka päivänselväähän se on.