Aholaidassa MM:n ja PJ:n kanssa. Ihan ekaksi otettiin parit ammuskelut Lakille ja Sadelle. Leikitin Lakia ennen paukkua mutta se kyllä lopetti leikin kun laukaus tuli. Kopittelin sitten nameja, hieman tässäkin keskittyminen herpaantui ja se vähän hermostui. No, ei auta kuin jatkaa.

Koska näköjään tuon ampumisen kanssa täytyy tosiaankin tehdä työtä, ajateltiin että voitaisiin totuttaa Bardi ja Laki yhdessä "kilvansyönti"-tekniikalla paukkuihin. Nyt ekalla kerralla annettiin niiden vaan syödä kilpaa maasta nakkeja. Hassua oli katsoa miten kumpikaan koira ei niinkuin noteerannut toista ollenkaan vaan keskittyi etsimään maasta makupaloja.

Seuraamista otin ensin siten, että mulla oli neupurkki kädessä ja sitä ensin näytin Lakille, sillä seurauksella että se haukkasi mua sormesta.  Tästä yritettiin lähteä suoraan seuraamiseen joka ensiksi tuntui olevan hankalaa. Kun saatiin muutamakin metri hyvää seuraamista, palkkasin antamalla Lakin syödä purkista. Sitten uusi yritys, nyt se lähti nopeammin mukaan.

Pienen tauon jälkeen samallainen juttu, mutta taas piti hirveästi houkutella jotta sai sen edes aloittamaan. Ja minä kun en tykkää että sitä pitäisi houkutella ollenkaan.. Sitten seuraamisen laatu oli ihan törkeän huonoa, verrattuna siis siihen mitä se on joskus tehnyt.

Vielä viidennen kerran otettiin Laki eläinkokeisiin:  MM piti palkkapurkkia, minulla oli Laki hihnassa ja pyysin sen sivulle. Eihän se olisi ensin tullut kun hinkusi vaan ruuan perään, piti hieman nyppäistä hihnasta. Tästä se tulikin sitten rivakasti ja innokkaasti, siitä vapautin palkalle. Eli tämä nyt näistä kokeiluista meni parhaiten, mutta taas toisaalta piti käyttää sitä hihnaa jotta laki ylipäätään tekisi mitään.