Näyttelyreissu on takana ja ollaan ainakin yhtä suurta kokemusta rikkaampia!

Laivassa koirat pötköttelivät autokannella, eikä niillä ollut mitään hätää kun puolimatkassa kävin niitä katsomassa. Vaikka menomatkalla auto oli alakannella, turvalaipioiden välissä ja siellä oli melkoisen lämmin, ei kumpikaan edes läähättänyt, ei siellä nyt kuitenkaan normaalia lämmintä kesäpäivää kuumempi ollut. Auton ovet olivat auki ja koirat makailivat rauhallisina ja niillä oli isot kupit vettä. Luulisin että kuuma olisi voinut tulla jos koira olisi levoton ja hyörisi ja pyörisi autossa. Yhdessä autossa näytti melkoisen ikävältä kun farmariauton takapenkillä oli pienen koiran boxi sekä paljon tavaraa, takakontissa kaksi isokokoista koiraa ja ikkunat vain raollaan. Toinen isoista koirista oli kiivennyt takapenkin tavaroiden päälle, sillä varmaan oli jo tukala olo. Eihän ikkunoita olisi sitten enempää auki voinut jättääkään kun koirat eivät olleet häkeissä! Minä en kyllä edes lähtisi ajamaan vilkasliikenteisille moottoriteille koirat ihan irrallaan autossa, saatikka jättäisin niitä laivassa tuolla tavalla. No, tässä(kään) tapauksessa koirille ei käynyt kuinkaan. Niin kuuma siellä ei ollut että suoranaista lämpöhalvauksen vaaraa olisi ollut, mutta kyllähän seitsemän tunnin laivamatkalla koira tarvitsee vettä ja sen on mahduttava vaihtamaan asentoa ja nousemaan ylös! Paluumatkalla sainkin auton välikannelle, ja siellä oli jo suorastaan viileä.

Koirat joutuivat viettämään autossa melkoisen paljon aikaa varsinkin noina matkustuspäivinä kun oli pitkät ajomatkat ja yö sitten siihen päälle: toki pikkulenkeillä käytiin aina sopivissa väleissä mutta virtaa riitti kun ensimmäiselle näyttelypaikalle päästiin. Niinpä kun olin ottamassa koiria ulos autosta (onneksi parkkipaikka oli suurella pellolla) Laki rynnisti kaulapannan ohi ja valtoimenaan juoksemaan pellolle. Oli kyllä ihana katsoa kun se oikein nautti juostessaan isoa ympyrää, mutta sitten iski pieni paniikki kun se meni tekemään tuttavuutta parin pikkukoiran kanssa. Onhan se todella ystävällinen mutta pikkukoirat selvästi pelkäsivät sitä ja niiden omistaja yritti hätistää Lakia pois. Minä huusin ja yritin herättää sen mielenkiintoa, mutta lopulta se tuli vasta kun Lettu alkoi haukkua. Jos tuo kiinanharjakoiraihminen sattuu lukemaan tätä, haluankin esittää julkisen anteeksipyyntöni, olitte niin kaukana etten ehtinyt paikanpäällä juttelemaan.

Näyttelypaikalla oli paahtava aurongonpaiste, onneksi olen tullut hankkineeksi "cool puppy"- aurinkosuojapressun, se viilensi todella tehokkaasti! Kehässä Laki käyttäytyi asiallisesti ja tuomari Charlotte Höier kehui sen rakennetta ja "silhuettia" mutta pahoitteli joutuessaan antamaan "vain" EH:n, hänen mielestään pää on liian takaluisu. Arvostelu on tässä kopsattuna, jos vaikka Jannica osaisi sen suomentaa?



Iltasella kävimme lenkkeilemässä Gustavsbergin ihanassa luonnossa. Saarella on valtavasti kaikenlaisia villieläimiä, ja tarkkana sai olla etteivät tytöt lähteneet peurojen perään. Laki tuijotti peuraa todella intensiivisesti, ja nuo mokomat kun päästävät tosi lähelle ja sitten aikansa patsasteltuaan singahtavat ryydloikkaa pusikoon... oli olkanivelet mennä sijoiltaan. Siis minulta.

Molempina aamuina olimme melkoisissa ruuhkissa. Kun navigaattori näytti ajoajaksi 35 minuuttia, oli syytä laskea suosiolla tunti lisäaikaa ruuhkien takia... siltikin näyttelypaikalla tuli jo kiire enkä kumpanakaan päivänä ehtinyt kehän laidalle ihan rodun alkuun. Onneksi oli paljon osallistujia! Perjantaina kävi sitten myös niin, että jonotimme Salmisen Annen kanssa peräkkäin messukeskuksen parkkiin: juuri Annen edessä parkkihalli tuli täyteen ja opastaja neuvoi ajamaan pidemmälle. Kuitenkaan mitään tarkkoja ohjeita seuraavasta parkkipaikasta ei saatu, ja Anne kurvasi viereiselle nurtsille. Me (noin sata autoa) ajoimme kuin lampaat perässä luullen että hänet oli käsketty siihen. Niinpä sitten iloinen keltainen sakkolappu odotteli ikkunalla näyttelypäivän päätteeksi.

Perjantain näyttely oli sitten isossa mutta ahtaassa sisähallissa. Kehäkin oli vähän pieni valtavaan koiramäärään nähden enkä siinä kyllä pystynyt esittämään Lakin parhaita liikkeitä. Tuomari Luis Pinto Teixeira kuitenkin antoi Lakille ERI:n!


Launataina ja sunnuntaina ajoimme Södertäljeen katsomaan Ruotsin collieiden mestaruuskilpailuja. Lauantaina kilpailtiin pk-lajeissa, ja olen ollut siinä uskossa että Ruotsissa on todella paljon maastolajien harrastajia. En siis pitänyt mitään kiirettä vaan muiden menojen jälkeen ajoimme paikalle puoliltapäivin... huomataksemme että kisat olivat melkein ohi! Osallistumassa oli kymmenkunta collieta joista vain yksi nahka!

Ruotsin koe poikkeaa melkoisesti suomalaisesta. Vaikka en nyt kokonaisia suorituksia nähnyt, huomasin että tottikseen kuuluu mm. tikapuut (noin metrin korkeat). Paikkamakuu suoritetaan ryhmässä ja koirille ammutaan useita kertoja, äänestä päätellen pyssy oli ysimillinen. Tulospalvelu oli (kuten usein Suomessakin) puutteellinen, oikeastaan lähes olematon ja kuulutukset tulivat ainoastaan Ruotsiksi vaikka tiesivät paikalla olevan ainakin suomalaisia ja saksalaisia. No, sentään kuulutettiin mitä milloinkin tapahtui, muuta aikataulua ei missään näkynytkään.

Sunnuntain toko ja agikisat muistuttivat enemmän kotimaisiamme. Osallistujien vähyys taas ihmetytti: tokossa sentään oli noin 20 koiraa (taas vain kolme nahkaa!) mutta agilityssa about kymmenen! Agilityradat oli rakennettu tosi ahtaiksi vaikka kentällä olisi tilaa ollut... näin ei nopeat koirat päässeet ollenkaan oikeuksiinsa vaan radat piti ohjata kädessä kuljettamalla. Ehkä se oli tarkoituskin jotta kisasta saatiin tiukempi? Tokossa alempien luokkien säännöt hieman poikkeavat meikäläisistä, mutta suoritustavat olivat samanlaiset, kuin myös koirien taso. EVL:ssä oli muutama suomalainen koira, ja liikkeenohjaaja ohjasi heitä englanniksi. Toko ja agility pyörivät yhtä aikaa ja eräskin koira joka osallistui molempiin, surffasi sitten kentän päästä toiseen: ensin agihyppyradalle, sitten käväisi tokon (AVO) paikkamakuussa, sitten agilityradalle, tokon yksilösuorituksiin ja lopuksi vielä agilityn finaaliin. Palkintojenjakoa en sitten enää jäänyt katsomaan.

Paikka, Södertälje Brukshundsklubb, oli aivan mahtava. Nurmikenttä oli niin iso että kaksi tokokenttää ja agilityrata mahtuivat hyvin sinne, eivätkä häirinneet toisiaan ollenkaan. Toisessa päässä oli IPO-piilot, keskellä muutama puu ja vähän maaston korkeuseroa, joten käytännössä varmaan treenaaminenkin eri lajeja yhtä aikaa onnistuu. Kerhorakennuksen takana oli vielä yksi täysimittainen nurmikenttä, sekä toinen hiekka-nurmikenttä joka tällä kertaa toimi parkkipaikkana. Kerhorakennuksen vieressä oli lasten leikkipuisto liukumäkineen ja hiekkalaatikkoineen missä Asko viihtyi hyvin. Juu, mä haluan muuttaa Södertäljeen!

Noin yleisesti reissu meni jopa odottamaani sujuvammin. Näyttelypaikalla joku kauhisteli että olin lähtenyt yksin kahden koiran ja 3-v tenavan kanssa reissuun, mutta eihän tuossa mitään kummallista ollut, näinhän me liikumme kotomaassakin. Tukholmassa ja ympäristössä ajaminen vaati tarkkuutta: ilman navigaattoria olisi ollut turha edes yrittää suunnistaa. Liikenne oli raskasta mutta nopeatempoista eikä sitä ainakaan helpottanut bussilakko. Oma navigaattorini olisi koko ajan halunnut ajattaa minua Slussenin kautta, mutta kolmantena päivänä osasin jo laittaa hanttiin ja suunnistaa ohikulkutielle. Vanhemmilla moottoriteillä vähän hirvitti ajaa kovempaa kun kaistat ovat tosi kapeat ja niitä on monta. Siinä sitten rekkojen välissä ajaessaan toivoo ettei kummastakaan puhkea rengas... Autoilijat olivat kyllä kohteliaita ja antoivat tietä, mutta odottivat sitä samaa sitten myös muilta.

Ja niin... niitä vasta-ainetestejä ei kukaan katsonut missään. Kertaakaan. Rokotukset kyllä tsekattiin pikaisesti näyttelypaikalla ja lisäksi koirat käsin tutkittiin päältäpäin terveen näköisiksi, mutta EU-passin vasta-ainesivua ei kukaan avannut. Maahan mennessämme ei satamassa ollut edes tullihenkilöstöä töissä.