Noukan nurtsilla. Aloitin vähän eri tavalla, nimittäin noutokapulan kanssa. Ensiksi ihan annoin Lakille kapulan, sitten laitoin sen maahan ja annoin sen ottaa ennenkuin käteni irtosi, sitten kapula oli jo ihan maassa ja lopussa heitin sen mutta pidin Lakia kaulapannasta. Hyvin otti ja toi! Tuo heiton jälkeinen kapulan ottaminen oli jopa varsin näyttävä "rouhaisu". Kapulana oli tosin erittäin kevyt ohjatun noudon kapula, joten saa nähdä mitä taas tapahtuu kun painoa tulee lisää..

Sitten käytiin läpi vähän seuraamista ja siinä niitä täyskäännöksiä takaa kiertäen. Ensiksi ohjasin hihnalla Lakin eri puolelle kuin aikaisemmin ja tämähän meinasi olla ohjaajalle melkoinen käsi-väline-ajatus-ajoitus -testi... aluksi Laki nimittäin itsepintaisesti vaan jäi seisomaan ja odottamaan että minä jatkan matkaa uuteen suuntaan - niinhän se on täyskäännökset tähän asti tehnyt. Kuitenkin kun joku taas loksahti sen päässä, se teki näppäriä käännöksiä ja uskalsin jo päästää hihnankin irti. Tähän kun sitten liitin sellaisen avun että kääntyessäni pikkuisen näytin oikealla kädellä taaksepäin, sanoin "p" ja käännyin todella nopeasti, onnistuivat käännökset omasta mielestä jo varsin hyvin. Toki palkkasin aina heti kun koira tuli oikealle paikalleen takaisin. Tätä jatketaan :)

Välillä leikittiin kahdella pallolla, ja Laki innostui tästä oikein kovasti! Toki sen piti pari kertaa nytkin käydä mun kädessä kiinni mutta kokonaisuutena paljon rennompaa leikkimistä kuin pelkkä taistelu. Tätäkin siis jatketaan :)

Lopuksi renattiin eteenmenoa. Olin vienyt nurtsin laidalle palkkapurkin jo ennakkoon, mutta nyt käytiin kuitenkin katsomassa sitä n. 5 metrin päästä. Sitten seuraamista takaisinpäin, ja täyskäännöksen jälkeen Laki olisi ollut valmis ampumaan palkalle... vaadin kuitenkin sitä kontaktia vaikka tuntui että sitä en saa. Lähetys heti kun vilkaisi edes. Toisella kerralla otin vielä pidemmän matkan, ja nyt Laki tarjosikin melkein heti hyvää kontaktia joten palkkasin sen siitä lähettämällä eteen. Meni lujaa ja suoraan. Niinpä tätäkin jatketaan :D