Haapaniemen sulaneella pallokentällä. Ah, ihanaa :)

Laki säntäsi autosta ja sillä tuntui virtaa riittävän, niinpä annoin sen vähän juoksennella. Otin siitä pikkuhiljaa hallintaan ja annoin sen jatkaa juoksemista "ohjattuna" elikkäs kierrätin törppöä. Sitten hokasin että tuohonhan voi kätevästi yhdistää luoksetulon: kierrä, tänne ja eteenistumisesta palkka, jonka jälkeen uusi kierto. Kätevää! Hyviä eteenistumisia mutta silloin jos Laki oli tehnyt isomman kaarroksen ja lähestyi vinosta, se myös istui vinoon. Huomioitavaksi.

Seuraamista. Miniseuraamiset olivat pääsääntöisesti loistavia, kerran Laki unohti mitä tehdään ja otti askeleen sivuun nähden siellä muka jotain.  Käännöksiin koitin nyt käyttää käsiapua vähemmän ja sen sijaan kääntää hartialinjaa, ehkä ne meni ihan hyvin? Sitten Asko tuli lähelle ja heitteli hiekkaa jonka jälkeen Laki alkoi kyttäilemään tätä.

Sitten tehtiin noutoja heittelemällä makupalaa. Ei tuonut laukalla kertaakaan. Vaihdoin toimintasuunnitelmaa: jätin taas koiran istumaan kapula suussa  ja menin kauemmas kutsumaan. Nämähän se tuo loistavan vauhdikkaasti. Pari niitä siis.

Siinä touhutessa ajauduimme kentän märempään päähän ja Laki kieltäytyi tulemasta lätäkköön. Se juoksi mua ympäri niinkuin olisin lammas.. lopulta otin sitä kaulapannasta kiinni ja kävelytin lätäkön läpi. Ihme neiti, onhan se ennekin vikonut mutapaikkoja mutta en ole niin kiinnittänyt asiaan huomiota. Treeniä treeniä!

Lopuksi vielä seuraamista kun edellinen "setti" jäi vähän huonlle lopetukselle, nyt meni taas hienosti. Vaan voi miten helposti sorrun pidentämään pätkää vaikka pitäisi tehdä ihan lyhyttä! Hyvin tuo kuitenkin kesti parinkymmenen metrin pätkiäkin.