Noukan nurtsilla iltasella. Pitkä tauko tottiksen treenaamisessa näkui kyllä seuraamisessa, paikka ei meinannut pysyä ja muutenkin oli intoa suorastaan käsittelemättömiä määriä. Kohtuullista seuraamista kuitenkin enkä edes korjaillut kun koira kuitenkin yritti kovasti. Jossain vaiheessa Laki kuitenkin ennakoi pysäytysliikkeitä, annoin vain uuden seuraa-käskyn ja koitin sitten tehdä pidempää pätkää palkatta eikä ennakointia sitten enää esiintynyt.

Liikkeestä seisomista kuitenkin piti treenata, useita toistoja. Tämä meni hienosti! Ekoilla kerroilla palatessani koiran viereen, kehuin sitä samalla ja jäin vähän kauemmas, näin sain Lakin pysymään seisomassa. Lopulta tein ihan kunnollisen takaisin sivulle tulon eikä Laki ennakoinut istumista!

Yksi luoksetulo. Lujaa tuli ja hyppäsi vasten. Muutama eteenistuminen siitä sitten.

Hyppyä, tokotyyliin. Taas liika into: Laki hyppäsi takaisinkinpäin ennen kuin noudatti pysähdyskäskyä. Toisella kerralla meni jo mallikkaasti. Tein tätäkin useita toistoja eikä Laki ennakoinut istumista kertaakaan! Koitin zuumailla paikkaa mistä kannattaa lähettää hypylle: mun kannattaisi olla aika paljon vasemmalla sillä Laki kääntyy aina oikealle hypyn takana.