Niinhän siinä tietenkin käy, että kun koe lähestyy alkaa kaikki mennä päin honkia. Tai ainakin melkein. Koska tajusin että paikkamakuuta ei olla treenattu käytännössä koko talvena ja ehkä ei ikinä silleen että olen koko ajan näkösuojassa, päätin mennä Viherlandialle.

Ekaksi siis se paikkamakuu, vähän toki seuruutin ennen sitä että koira tajuaa että ollaan töissä. Jätin sen paikalleen ja kävelin ovesta ulos. Seinässä oli pieni reikä jsota Lakia pääsin tiirailemaan. Välillä kävin vähän kauempana ettei oma varjoni näkyisi seinässä. Olin vähän yli 3 minuuttia ja Laki makaili koko ajan rauhallisena paikoillaan, lonkka-asennossa ja etutassut ristissä. Tämä siis meni hyvin ja Laki saikin palkaksi "Makoisa"-valmisaterian!

Seuraaminen oli myös oikein nättiä, sekä hihnassa että ilman.

Liikkeestä seisominen, vähän oli taas haparointia siinä kohden kun tulen koiran viereen. Toivottavasti meille osuu nopea liikkuri...

Sitten nouto. Ja tämä oli aivan karseaa. Ensiksi Laki varasti, vaikka olin vähän sitä kaulapantaa pyöritellyt ennen heittoa. Sitten se ei "saanut" kapulaa suuhun. Tätä se ei ole tehnyt aikoihin, siis ihan silloin alkuaikoina se hyljeksi kapulaa mutta nykyisinhän se on sen napannut minkälaisesta hangesta vaan. Oliko hiekka sitten huonon makuista vai mikä, ongelmia oli. Varastanut se ei enää toista kertaa vaan meni aina reippaasti kapulalle, se suuhunotto nyt tökki ja pahasti.

Luoksetulo. Muuten hyvä mutta se pysähdys tulee n. 2 metriä ennen minua. Tälle ei kyllä enää ehdi mitään tehdä, ehkä voisin kokeilla pari takapalkkaa huomenna / ylihuomenna?

Kaukot. Vaikka olin ihan lähellä, toinen ylösnouseminen jäi tekemättä. Toistojen myötä myös maahanmenot joko hitaita tai sitten ennakoi... eli tämä(kin) liike on täysin levällään.

Mukavaa mennä kokeeseen :(