Kaipa se on syytä alkaa kategorisoimaan nämä tottistreenitkin omaksi osiokseen, olen nimittäin huomannut etten enää muista missä, milloin ja mitä tein viimeksi...
No, tänään olimme pienellä porukalla Killerillä. Lakin treeni alkoi seuraamisella, ja tähän oli tarkoitus ampua. Kuitenkin ase oli jumissa ja olin jo seuruutellut useita irrallisia pätkiä kun ekat paukut tulivat. Lakin into seuraamiseen alkoi muutenkin olla laskussa ja taashan se ekaa laukausta kääntyi katsomaan. Toisaalta olin tyytyväinen sen pitkäkestoisuuteen, noin pitkiä pätkiä ja vielä useita ei ollakaan koskaan vielä tehty! Lisäksi kentällä oli muitakin koiria (nuoria vieläpä) ja silti Laki keskittyi esimerkillisesti tosi pitkään.

No, lopuille ampumisille se ei sitten taas korvaansa lotkauttanut kun siirryin tekemään maahanmenoja. Nyt autoin selkeästi alas asti namikädellä noiden muiden häiriöiden takia, ja hyvinhän nämä menivät. Lopuksi muutama eteenistuminen vielä "näytöstyyliin".

Sitten kaivoimme lelut esille. Nyt sain kullanarvoisia neuvoja Veskulta (Kiitos!) ja sain kuin sainkin Lakin saalistamaan lelua oman käsivarteni sijaan. Laitoimme nahkarätin pidempään liinaan ja siitähän se lähti. Veskun mielestä tässä vaiheessa riittää se että pentu tavoittelee saalista ja heti kun se ottaa kiinni, sen saa antaa voittaa. Liinasydeemissä on se hyvä puoli että koira ei pääse leuhottamaan ympäriinsä lelun kanssa vaan pysyy lähellä ja leikin voi aloittaa uudelleen helposti. Jos ja kun laki vastustaa ja tasitelee tosissaan niinkuin se kotona tekee, se on hyvä asia mutta kentällä ja häiriön alla pitää (aluksi) olla tyytyväinen vähempään. Nii-in, enhän minä tällaista ole voinut tietää... *pyörittelee silmiään*...

Kävin välillä Letun kanssa lenkillä ja takaisinpalatessani otin vielä uuden session liinaleluleikkiä. Juu, kyllä se toimii! Laki oli ihan täpinöissään!